Väyrysellä noin 1 200 valitsijaa
25.10. 16:17

Paavo Väyrysestä tulee keskustan presidenttiehdokas Helsingin Jäähallissa. Paikka löytyy osoitteesta Nordenskiöldinkatu 11-13 Helsinki. Kuva: Jari Laukkanen
Noin 1 200 virallista puoluekokousedustajaa kokoontuu lauantaina Helsingin Jäähalliin taputtamaan Paavo Väyrysen keskustan presidenttiehdokkaaksi. Presidenttiristeilylleen keskusta on kerännyt yli 1 400 osallistujaa.
Kokous- ja risteilyväkeä saapuu eri puolilta Suomea 15 bussilastillista. Lähempänä asuvat tulevat autoillaan tai julkiselle liikenteellä.
Poliittinen sihteeri Helena Pakarinen muistuttaa, että keskustan mittakaavassa pienehkö kokous on tänä syksynä järjestettävistä presidenttiehdokkaan valintakokouksista kuitenkin ylivoimaisesti kaikkein suurin.
Pakarinen ei olisi kovin yllättynyt, vaikka väkeä istuisi jäähallissa valinnan H-hetkellä reilusti yli 1 500.
– Keskustan kenttäväki on heräämässä. Saamme koko ajan tietoja, miten paljon ihmisiä on ollut liikkeellä Väyrysen tilaisuuksissa. Arkipäivinäkään ei ole harvinaista, että kuulijoita tulee 50.
– Tämä on hyvä merkki, Pakarinen iloitsee.
Helsingin Jäähalli muuttuu puoluekokouspaikaksi pikavauhdilla.
Vielä perjantai-iltana hallissa pelataan kiekkoa. Rakennustyöt aloitetaan varhain lauantaina. Kokousta rakentamassa on hallin työntekijöitä ja keskustan helsinkiläisiä talkoolaisia.
Kokouspaikalle pääsee ilmoittautumaan jo aamuyhdeksästä lähtien.
Aamupäivällä kello 10 alkaen hallissa kokoontuu myös keskustan puoluevaltuusto. Sen asialistan ykköskohtana on esittää puoluekokoukselle, että Paavo Väyrynen nimetään keskustan viralliseksi ehdokkaaksi.
Moni muistaa Nordenskiöldinkadun hallin kokouksesta, jolloin liki kaikki ruokapisteet olivat kiinni ja evästä piti käydä hakemassa lähistön ravintoloista ja ruokakaupoista.
Nyt ruokaa riittää, vakuuttaa Helena Pakarinen.
– Omia eväitä ei tarvitse tuoda, eikä hallista tarvitse lähteä huoltoaseman baariin syömään.
Hallissa on tarjolla buffetlounas kello 11–13. Ruokailemaan pääsee, kun ostaa hallin tuloaulasta lipun. Lounaan saa 9 eurolla.
Puoluekokous starttaa juhlavin ja keskusta-aktiiveille tutuin menoin: Keskustan liput tuodaan halliin kello 13 alkaen Sinetti-Seitsikon musiikin tahdissa.
Puheenjohtaja Mari Kiviniemi pitää kokouksen alussa linjapuheensa.
Puoluesihteeri Timo Laanisen esittelypuheenvuoron jälkeen sisarjärjestöjen ja piirien edustajille on varattu kahden minuutin puheenvuorot. Muut kokousedustajat pääsevät kannustamaan Väyrystä minuutin puheenvuoroilla.
Presidenttiehdokkaan valinnan jälkeen kuullaan hänen linjapuheensa.
Kokous päättynee noin kello 16.
Tämän jälkeen siirrytään Helsingin Länsisatamaan, mistä presidenttiristeilyn laiva lähtee kello 18.30.
PIRJO KONTIO
Suomenmaa
- 21.05. 21:12 Helsinki tukee Timo Laanista
- 21.05. 17:56 Isopalkkaisille satasia, pienipalkkaisille kymppejä
- 21.05. 16:47 Etelä-Savon nuoret Puumalan puolesta
- 21.05. 14:17 ”Pieni, säästetty ja korostetusti Nato-yhteensopiva armeija”
- 21.05. 11:59 Kilpeläinen: Viidennes ehdokkaista nuoria
- 21.05. 11:19 Vehviläinen kannattaa Sipilää
- 21.05. 08:17 Puumala: Päättäjät eivät kuule heikkojen ääntä
- 18.05. 11:59 Talvitie kaipaa mielikuvitusta Venäjän suhteisiin
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 25.04. 16:55 Kansanedustaja huolestui veroilmoituksista
- 24.04. 19:06 Kiviniemen shokki-ilmoitus sai Kauniston kampanjoimaan

