Suomenmaa Facebookissa RSS

Väyrynen uskoo Putinin nostavan presidentin roolia

26.09. 09:12

Paavo Väyrynen arvioi, että Vladimir Putinin paluu presidentiksi korostaa myös Suomen presidentin roolia. Kuva: Petra Pöyliö

Keskustan presidenttiehdokkaaksi valittava Paavo Väyrynen arvioi, että Vladimir Putinin paluu Venäjän presidentiksi korostaa entisestään ulkopolitiikan merkitystä Suomen presidentinvaaleissa.

Väyrynen kirjoittaa blogissaan, että Putinin toimiessa pääministerinä Venäjän poliittinen järjestelmä kehittyi pääministerikeskeiseen suuntaan. Samalla pääministereiden asema korostui myös Suomen ja Venäjän välisissä suhteissa.

– Putinin siirtyessä presidentiksi tämän tehtävän merkitys kasvaisi, ja myös Suomen ja Venäjän välisiä suhteita hoidettaisiin jälleen enemmän valtionpäämiesten tasolla, Väyrynen arvioi.

Hän pitääkin Putinin todennäköistä paluuta presidentiksi suuren luokan uutisena myös Suomen kannalta. Samaan aikaan tulleesta Timo Soinin presidenttiehdokasuutisesta Väyrysellä on vain vähän sanottavaa.

– Uskon, että Soinin ehdokkuus parantaa minun mahdollisuuksiani päästä toisella kierrokselle ja voittaa se, Väyrynen kirjoittaa.

PENTTI MANNINEN

Suomenmaa

Paavo Väyrysen blogi

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI