Väyrynen tahtoo ensin ulkoministeriksi – sitten presidentiksi
09.06. 15:52

Paavo Väyrynen on varma osaamisestaan. Kuva: Jari Laukkanen
Keskustan jäsenvaaliin ilmoittautunut ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen uskoo vahvasti nousevansa keskustan presidenttiehdokkaaksi.
Seuraavat presidentinvaalit pidetään tammikuussa 2012. Väyrynen ei spekuloi ehdokkailla, jotka voisivat haastaa hänet jäsenvaalissa.
Väyrynen kertoi torstaina järjestämässään tiedotustilaisuudessa aloittavansa presidentinvaalikampanjan heti kun uusi hallitus on muodostettu.
Kampanjan luonne puolestaan määräytyy sen mukaan, missä tehtävässä Väyrynen vaikuttaa.
– Vielä runsas viikko sitten näytti varmalta, että minulla ei olisi hoidettavana mitään valtiollista tehtävää. Jos keskusta kaikkien käänteiden jälkeen on mukana seuraavassa hallituksessa, olen käytettävissä valtioneuvoston jäseneksi – mieluimmin ulkoministeri, hän totesi.
Jäsenvaalin alla Väyrynen on hyvin itsevarma ensimmäisestä vaalivoitosta.
Hän muistutti kuulijoita pätevyydestään, muun muassa pitkästä urasta valtioneuvoston ja ulkoasianhallinnon palveluksessa.
Väyrysen mielestä Suomessa presidenttiehdokkuuteen suhtaudutaan kummallisella tavalla. Hän oudoksuu asetelmaa.
– Mahdollisten ehdokkaiden odotetaan osoittavan vastahakoisuutta. Presidentiksi ei saisi ainakaan pyrkiä. Tämä on outo asenne. Presidentiksi on valittava henkilö, jolla on kirkas visio, vahva missio ja luja tahto toteuttaa sitä.
Väyrynen aprikoi torstaina ääneen, meneekö hänellä pian rikki kuusi tuhatta ministeripäivää. Jos hallitusneuvottelut venyvät, tämä voi olla pian mahdollista.
Väyrynen saavuttaa tämän merkkipaalun kesäkuun 25. päivä.
Jos Suomen hallituskriisi venyy, Väyrysen tähtäimessä on jo toinen ennätys.
Valtioneuvos Johannes Virolainen nimittäin toimi aikoinaan valtioneuvoston jäsenenä peräti 6 169 päivää. Jos Väyrynen jatkaa valtioneuvostossa, hän saavuttaa ennätyksen joulukuun 10. päivä.
Hallitustunnusteluluissa on Väyrysen mielestä tähdättävä siihen, että perussuomalaiset osallistuvat tuleviin hallitusneuvotteluihin. Vaalitulos edellyttää tätä, hän muistuttaa.
Hallituspohjasta Väyrysellä ei ole suosikkia. Hän pitää epätodennäköisenä, että hallitus syntyy kokoomuksen, perussuomalaisten ja keskustan pohjalle. Sen sijaan SDP-johtoinen hallitus perussuomalaisilla ja keskustalla höystettynä on todennäköisin vaihtoehto.
Väyrynen muistutti torstaina olevansa edelleen EU-kriittinen. Hän kritisoi kovin sanoin unionin liittovaltiokehitystä, joka on hänestä kiihtynyt talouskriisin kuluessa.
Väyrysen mielestä Suomen on muutettava EU-politiikan linjaa nykyistä kriittisempään suuntaan. Hän huomautti, että Timo Soini (ps.) on tullut hänen linjoilleen viime vuosien kuluessa.
– On väärin sanoa, että olisin Soinin linjoilla. Soini on tullut hyvin lähelle sitä Eurooppa-politiikkaa, jota olen itse pitänyt oikeana.
Presidentinvaalissa EU-politiikalla on suuri merkitys.
– Väistämättä EU-politiikasta keskustellaan paljon tulevien kuukausien aikana.
Voisiko Väyrynen olla perussuomalaisten presidenttiehdokas?
– Kukapa tietää, mitä matkan varrella syntyy. Oletan kuitenkin, että kaikki kannatukseltaan merkittävät puolueet asettavat oman ehdokkaan, hän toteaa.
JANNE IMPIÖ
Suomenmaa
Aiemmin Suomenmaassa:
Väyrynen ei väistä vastuuta, pyrkii taas presidentiksi- 21.05. 21:12 Helsinki tukee Timo Laanista
- 21.05. 17:56 Isopalkkaisille satasia, pienipalkkaisille kymppejä
- 21.05. 16:47 Etelä-Savon nuoret Puumalan puolesta
- 21.05. 14:17 ”Pieni, säästetty ja korostetusti Nato-yhteensopiva armeija”
- 21.05. 11:59 Kilpeläinen: Viidennes ehdokkaista nuoria
- 21.05. 11:19 Vehviläinen kannattaa Sipilää
- 21.05. 08:17 Puumala: Päättäjät eivät kuule heikkojen ääntä
- 18.05. 11:59 Talvitie kaipaa mielikuvitusta Venäjän suhteisiin
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 25.04. 16:55 Kansanedustaja huolestui veroilmoituksista
- 24.04. 19:06 Kiviniemen shokki-ilmoitus sai Kauniston kampanjoimaan
