Suomenmaa Facebookissa RSS

Väyrynen ja Haavisto 17, Soini putoamassa, Niinistö 39

17.01. 14:11

Paavo Väyrysen kannatus on noussut 17 prosenttiin, mutta Pekka Haavisto on rinnalla. Kuva: Paula Åström

Keskustan Paavo Väyrynen ja vihreiden Pekka Haavisto kilpailevat rinta rinnan presidentinvaalien toisen kierroksen paikasta, HS-gallup kertoo.

Helsingin Sanomien TNS Gallupilla teettämän mittauksen mukaan kokoomuksen Sauli Niinistö on edelleen ykkössuosikki 39 prosentin kannatuksella, vaikka suosio onkin pudonnut. Väyrynen ja Haavisto ovat nostaneet kannatuksensa 17 prosenttiin.

Joulukuun viimeisinä viikkoina vastaavassa mittauksessa Niinistön lukema oli 48, Väyrysen 12 ja Haaviston yhdeksän.

Perussuomalaisten Timo Soinin kannatus on pudonnut 11 prosentista yhdeksään. Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäen lukema on noussut viidestä kuuteen, demarien Paavo Lipposen laskenut kahdeksasta kuuteen.

Kristillisdemokraattien Sari Essayah on nostanut kannatuslukunsa kahdesta kolmeen. RKP:n Eva Biaudetin luku on pudonnut kolmesta kahteen.

Epätietoisten äänestäjien määrä on merkittävä. 14 prosenttia ei osaa vielä sanoa, ketä äänestäisi, 17 prosenttia ei kerro kantaansa. Jälkimmäisistä osa on jo äänestänyt.

TNS Gallup haastatteli 1 408 henkilöä 11.1. - 15.1. 2012. Virhemarginaali on vajaat kolme prosenttia suuntaansa suurimpien lukujen kohdalla.

Ennakkoäänestys päättyy tänä iltana. Vaalipäivä on ensi sunnuntaina 22.1.

SUOMENMAA

HS:n uutinen

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI