Suomenmaa Facebookissa RSS

Väyrynen haastaa sinipunamiehet

15.09. 10:18

Paavo Väyrynen aloittaa presidenttikampanjansa ensi maanantaina Ilomantsista. Tiistaina vuorossa ovat Lieksa, Nurmes ja Kuhmo. Kuva: Jari Laukkanen

Kokoomuksen ja SDP:n presidenttiehdokkaat veivät perustuslakia rikkoen ilman kansanäänestystä ja vain eduskunnalle annetulla tiedonannolla Suomen EU:n ytimeen, euroalueeseen, Paavo Väyrynen tykittää uusimmassa blogissaan.

– He harjoittivat vuosina 1995–2003 oikeistolaista talous- ja sosiaalipolitiikkaa ja keskittävää aluepolitiikkaa, keskustan ehdokas muistuttaa.

Presidentinvaaleissa taistellaan Väyrysen mukaan Suomen sisä-, ulko-, Eurooppa- ja ihmiskuntapolitiikan tulevasta suunnasta.

Kysymyksessä on hänen mielestään sama syvästi periaatteellinen vastakkainasettelu, joka oli vallalla Harri Holkerin ja Paavo Lipposen johtamien sinipunahallitusten ja keskustaopposition välillä.

Lipponen ja Niinistö edustavat sinipunan aatteita ja samankaltaista poliittista linjaa. Sen mielelläni presidentinvaaleissa haastan.

Väyrysen mielestä ulko-, turvallisuus- ja Eurooppa-politiikassa vaihtoehtoina ovat yhtäältä Nato-jäsenyys ja federalismi ja toisaalta Suomen itsenäisyyden ja sotilaallisen liittoutumattomuuden, puolueettomuuden, vaaliminen.

Globaalissa kehityspolitiikassa vaihtoehtoina ovat hänen mielestään joko nykyisen kestämättömän menon jatkaminen tai siirtyminen kestävään kehitykseen, jonka periaatteita on noudatettava myös Suomen sisäisessä rakennustyössä.

Keskustan alhaiset kannatuslukemat eivät politiikan konkaria hätkäytä.

– Ehdokkaana en pidä tilannetta toivottamana. Aikaisemminkin olen noussut kärkikamppailuun äärimmäisen hankalassa tilanteessa sekä vuoden 1988 että vuoden 1994 presidentinvaaleissa.

– Nyt minulla on mielestäni erinomaiset mahdollisuudet nousta toiselle kierrokselle ja voittaa se, Väyrynen arvioi.

SUOMENMAA

Paavo Väyrysen blogi
SÄÄ
NÄKÖISLEHTI