Vähemmilläkin voimilla töihin
25.08. 12:03

Työpankki työllistää ihmisiä ja kanavoi heidän työpanoksensa vapaille työmarkkinoille. Jos työ jostakin syystä loppuu tai väliaikaisesti keskeytyy, työpankki pitää työntekijän leivissään. Kuva: Maria Seppälä
Pirkko Määttälä
Helsinki
Viime vuonna päättynyttä työpankkikokeilua on jatkettu yhteensä neljässä kohteessa pääkaupunkiseudulla, Satakunnassa, Mikkelissä ja Seinäjoella.
Kokeilujohtaja Aarne Kuusi arvioi kokeilun antaneen hyviä elementtejä siihen, miten vajaakuntoista työväkeä saadaan mukaan työelämään.
– Peruslähtökohta on, että pystyttäisiin työllistämään vaikeammin työllistyviä ihmisiä mahdollisimman pienillä julkisilla tuilla, Kuusi toteaa.
Vaikeasti työllistyviä ovat esimerkiksi pitkään työttömänä olleet tai sairauden tai vamman takia vajaakuntoiset. Myös sairaudesta tai loukkaantumisesta toipuvien ja kuntoutettavien voi olla vaikea työllistyä uudelleen.
Usein kaikissa näissä ihmisryhmissä on paljon työhaluisia, mutta heitä ei välttämättä löydetä tai heille ei löydetä työpaikkoja. Työpankki sijoittuu toimintakeskusten tyyppisen tekemisen ja tavallisen työn välimaastoon.
– Toimintakeskuksessa tai työpajassa tarkoituksena on kuntouttaa ihmisiä. Työn tekemisen tapa eroaa vielä normaalista työstä. Työpankki puolestaan on eräänlainen ”viimeistelykurssi” siihen, että ihmiset saadaan vapaille työmarkkinoille, Kuusi sanoo.
Työpankki toimii käytännössä kuin henkilöstövuokraamo: työntekijät ovat suhteessa työpankkiin, joka vuokraa heidän työpanostaan yrityksille tai yhteisöille.
Jos työt yrityksessä loppuvat tai väliaikaisesti keskeytyvät, työntekijä saa töitä, koulutusta tai valmennusta työpankista.
– Työpankilla on siis omia töitä. Esimerkiksi pakkaustyötä tai jotakin alihankintaa ja siitä maksetaan ihan normaali hinta ja palkka, eli kilpailua ei vääristetä.
Lue lisää Suomenmaasta
- 05.02. 08:00 Sosiaalinen media toi uusia vaalityöntekijöitä
- 04.02. 14:52 Urpilaisen kuntakosinta ei riitä Kiviniemelle
- 04.02. 06:00 Heinäpellon tappipojasta presidenttiehdokkaaksi
- 03.02. 15:00 Väyrynen ryhtyy töihin keskittämistä vastaan
- 03.02. 13:09 Poliisijohtaja: Tilanne haastava, ei kriittinen
- 03.02. 09:57 Jäätteenmäki Niinistön takana
- 03.02. 08:35 Pekka ja Sauli ovat median juoksupoikia
- 02.02. 17:07 Kiviniemi lupasi välikysymyksen
- 02.02. 15:52 Perttula patistelee jatkamaan Väyrysen herätystyötä
- 02.02. 12:59 Keskusta rajuna: Hallitus ei kuuntele kuntia tosissaan
- 30.01. 15:00 ”Mummot ovat itkeneet ja rukoilleet”
- 26.01. 11:26 Keskusta kiitti matkalahjalla
- 27.01. 15:34 Saarikko tukee Haavistoa
- 23.01. 10:16 Katainen kosii keskustaa
- 18.01. 10:46 Radio Nova leimasi UKK:n biseksuaaliksi
- 27.01. 13:44 Ministerit ulos kabineteista, keskusta vaatii
- 24.01. 13:14 Manner harkitsee Kiviniemen haastamista
- 26.01. 14:19 YLE: Pekkarista kiinnostaa
- 12.01. 17:09 Kiviniemi: Urpilainen haukkui oman budjettinsa
- 03.02. 08:35 Pekka ja Sauli ovat median juoksupoikia
