Uusi sivusto tarjoaa tietoa maahanmuuttokeskusteluun
14.04. 13:17

Henkilöt, jotka elävät monikulttuurisella asuinalueella, suhtautuvat maahanmuuttoon muita arkisemmin. Arkistokuva: Jari Laukkanen
Sisäasiainministeriön oikeusyksikkö sekä maahanmuuton asiantuntijoista koottu foorumi julkaisivat keskiviikkona puhettamaahanmuutosta.fi -sivuston.
Sivusto on tuotettu osana Living Together -hanketta, johon on osallistunut kuusi EU-jäsenmaata. Sivuston tavoitteena on antaa tietoa, purkaa auki maahanmuuttokeskustelussa esiintyviä vastakkainasetteluita ja avata vakiintuneita sanontoja.
Kussakin maassa on selvitetty paikallista maahanmuuttokeskustelua tutkimalla eri väestöryhmiin kuuluvien ihmisten asenteita ja puhetapoja maahanmuuttajista.
– Maahanmuuttokeskustelussa ilmenee helposti erilaisia yleistyksiä. Maahanmuutto nähdään joko uhkana tai mahdollisuutena. Tekemässämme selvityksessä kävi ilmi, että henkilöt, jotka tuntevat ulkomaalaistaustaisia henkilöitä tai elävät monikulttuurisella asuinalueella, suhtautuvat aiheeseen arkisemmalla tavalla, toteaa Saara Rautanen-Uunila Maailman kulttuurien laitokselta.
– Negatiivisista asioista puhuttaessa, kuten suomalaisen yhteiskunnan taloudellista hyväksikäyttöä arvioitaessa, todettiin suomalaistenkin syyllistyvän samoihin asioihin.
Eri maiden Living Together -hankkeissa haastattelututkimusten tuloksia on hyödynnetty luomalla materiaalia tahoille, jotka tekevät rasismin ja muukalaisvihamielisyyden vastaista työtä.
- Sosiaalinen media toi uusia vaalityöntekijöitä 05.02. 08:00
- Urpilaisen kuntakosinta ei riitä Kiviniemelle 04.02. 14:52
- Heinäpellon tappipojasta presidenttiehdokkaaksi 04.02. 06:00
- Väyrynen ryhtyy töihin keskittämistä vastaan 03.02. 15:00
- Poliisijohtaja: Tilanne haastava, ei kriittinen 03.02. 13:09
- Jäätteenmäki Niinistön takana 03.02. 09:56
- Pekka ja Sauli ovat median juoksupoikia 03.02. 08:35
- Kiviniemi lupasi välikysymyksen 02.02. 17:06
- Perttula patistelee jatkamaan Väyrysen herätystyötä 02.02. 15:52
- Keskusta rajuna: Hallitus ei kuuntele kuntia tosissaan 02.02. 12:58
- ”Mummot ovat itkeneet ja rukoilleet” 30.01. 14:59
- Halla-aho tulkitsee Halosen tulkintaa 13.11. 14:09
- Keskusta kiitti matkalahjalla 26.01. 11:26
- Saarikko tukee Haavistoa 27.01. 15:34
- Professori ruoskii toimittajia Pekkaris-journalismista 27.10. 11:16
- Alatalo sallisi maistissa ajamisen 30.09. 08:42
- Urpilainen aloitti 7 14.09. 20:56
- Yle: Mauri Pekkarinen ruttasi Urpilaisen vakuuskehut 04.10. 09:36
- Tiilikainen: ”Osuttiin arkaan paikkaan” 05.09. 12:10
- Katainen kosii keskustaa 23.01. 10:16
