Suomenmaa Facebookissa RSS

Urpilainen ylisti tuloerojen pienenemistä

10.10. 12:56

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen kehuu hallituksen tehneen vaativien aikojen budjetin. Kuva: Jari Laukkanen

Hallitus laskee, että valtion ensi vuoden tulo- ja menoarvio pienentää tuloeroja 0,4 prosenttia ja vähentää saman verran köyhyyttä. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) esitteli lukuja avatessaan eduskunnan budjettikeskustelun.

Kansanedustajat saavat ruotia istuntosalissa budjettiesitystä koko viikon. Sen jälkeen se lähtee valtiovarainvaliokunnan käsittelyyn. Joulun alla eduskunta äänestää tulo- ja menoarvion valmiiksi. Yleensä eduskunta lisäät menoja noin 50 miljoonaa euroa eli yhden tuhannesosan budjetin loppusummasta.

Budjettia esitellyt Urpilainen ilmoitti puheensa lopuksi, että hän odottaa nyt oppositiolta - keskustalta ja perussuomalaisilta - vaihtoehtobudjettia hallituksen esityksen rinnalle.

Urpilaisen mukaan hallituksen ensimmäinen budjetti on ”vaativien aikojen budjetti”. Tavoitteena on kääntää vaalikauden aikana velan määrä laskuun suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Säästöissä hallitus on ministerin mukaan valinnut kestävän tien: kaikki joutuvat kiristämään vyötä sitouduttaessa työhön eheän yhteiskunnan puolesta.

– Eheä yhteiskunta on vahva. Elämme haastavia aikoja, tarvitaan vastuullisia tekoja, valtiovarainministeri opasti eduskuntaa.

Hän on teettänyt Valtiontalouden tutkimuskeskuksella (Vatt) laskelmia, jotka osoittavat hallituksen ratkaisujen pienentävän tuloeroja ja alentavan köyhyysastetta.

Urpilainen viittasi verotuksen perusvähennyksen korotukseen, osinko- ja pääomatuloverotuksen kiristämiseen ja pääomaveron progressiivisuuteen, työttömyysturvan peruspäivärahan ja työmarkkinatuen korotukseen sekä suurten perintöjen verotuksen kiristämiseen.

Ensi vuoden tulo- ja menoarvion loppusumma on 52,4 miljardia euroa. Valtio ottaa menojen kattamiseksi ensi vuonna uutta velkaa 7,1 miljardia euroa. Velkamäärän arvioidaan olevan ensi vuoden lopussa 89 miljardia euroa. Se on 44,5 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Valtion korkomenot ovat ensi vuonna 2,2 miljardia euroa.

PENTTI MANNINEN

Suomenmaa

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI