Työryhmä pohtii keinoja paikallismuseoiden kehittämiseen
28.08. 09:00

Museoiden toimintaan ja kunnostamiseen kaivattaisiin lisää rahaa. Tämä nukke kylpee Limingassa Vilho Lammen museossa. Kuva: Petra Pöyliö
Suomalaiset museot tarvitsisivat lisää rahaa.
Valtakunnan tasolla museoiden ongelmiin on päätetty miettiä ratkaisuja. Syksyllä aloittaa Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä, joka pohtii paikallismuseoiden tulevaisuutta.
Työryhmää vetävä kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Opetusministeriöstä sanoo, ettei valtiolla ole mahdollisuuksia museoiden rahallisen tuen lisäämiseen.
Sen vuoksi työryhmässä pyritään miettimään toiminnallisia keinoja paikallismuseoiden elävöittämiseksi.
Urheilu- ja kulttuuriministeri Stefan Wallin painottaa, että työryhmän tulisi etsiä museoille uusia toimintatapoja ja lisätä näkyvyyttä.
– Museoihin kätkeytyy myös paljon mahdollisuuksia. Niiden saaminen käyttöön olisi kaikkien etu, Wallin sanoo.
Ministeri myös painottaa, että museoiden valtionosuudet sekä Museoviraston jakamiin avustuksiin tarkoitetut määrärahat ovat lähes kaksinkertaistuneet parin viime vuoden aikana.
– Voimme puhua laajasta ongelmasta, Museoliiton pääsihteeri Anja-Tuulikki Huovinen sanoo.
Hänen mukaansa lähes kaikki paikallismuseot kaipaisivat lisää varoja, jotta niiden toiminta olisi turvattua.
Paikallismuseot toimivat pääasiassa kuntien määrärahoilla ja vapaaehtoistyöllä. Kuntein talouden ollessa tiukoilla, ei varoja museoiden tarpeisiin tule. Kulttuurialat joutuvat usein ensimmäisinä leikkausten kohteeksi.
Valtion tuki paikallismuseoille on Huovisen mukaan hyvin pientä.
Pienillä budjeteilla toimivat museot voivat hakea Museoviraston tukea erilaisiin korjaus- ja kunnostustöihin, mutta sekin on harkinnanvaraista.
Jotain olisi siis tehtävä, jotta arvokasta suomalaista kulttuuriperintöä sisältävät museot säilyisivät toimivina.
Anja-Tuulikki Huovinen toivoisi ensimmäiseksi parannusta kuntien kulttuuriarvostukseen.
Samuli Vänttilä
Lue lisää viikonvaihteen Suomenmaasta.
- 05.02. 08:00 Sosiaalinen media toi uusia vaalityöntekijöitä
- 04.02. 14:52 Urpilaisen kuntakosinta ei riitä Kiviniemelle
- 04.02. 06:00 Heinäpellon tappipojasta presidenttiehdokkaaksi
- 03.02. 15:00 Väyrynen ryhtyy töihin keskittämistä vastaan
- 03.02. 13:09 Poliisijohtaja: Tilanne haastava, ei kriittinen
- 03.02. 09:57 Jäätteenmäki Niinistön takana
- 03.02. 08:35 Pekka ja Sauli ovat median juoksupoikia
- 02.02. 17:07 Kiviniemi lupasi välikysymyksen
- 02.02. 15:52 Perttula patistelee jatkamaan Väyrysen herätystyötä
- 02.02. 12:59 Keskusta rajuna: Hallitus ei kuuntele kuntia tosissaan
- 30.01. 15:00 ”Mummot ovat itkeneet ja rukoilleet”
- 26.01. 11:26 Keskusta kiitti matkalahjalla
- 27.01. 15:34 Saarikko tukee Haavistoa
- 23.01. 10:16 Katainen kosii keskustaa
- 18.01. 10:46 Radio Nova leimasi UKK:n biseksuaaliksi
- 27.01. 13:44 Ministerit ulos kabineteista, keskusta vaatii
- 24.01. 13:14 Manner harkitsee Kiviniemen haastamista
- 26.01. 14:19 YLE: Pekkarista kiinnostaa
- 12.01. 17:09 Kiviniemi: Urpilainen haukkui oman budjettinsa
- 03.02. 08:35 Pekka ja Sauli ovat median juoksupoikia
