Suomenmaa Facebookissa RSS

Timo Kaunisto: Keskustan leimaaminen on turhaa

06.09. 16:08

Timo Kauniston mielestä hallitus on tekemässä ”kuntauudistuksellaan” isoja poliittisia valintoja ilman avointa keskustelua. Kuva: Jari Laukkanen

Keskustalle on ollut pettymys, että hallitus aikoo toteuttaa kuntauudistuksensa kabineteissa virkamiestyönä tehtyjen karttojen pohjalta, kuntalaisten ja kuntapäättäjien mielipidettä kysymättä, varapuheenjohtaja Timo Kaunisto arvioi.

Kauniston mielestä keskustan esittämän arvostelun leimaaminen pelotteluksi tai omiin valta-asemiin takertumiseksi on aivan turhaa.

– Keskusta hakee kannatuksensa vaaleissa suoraan kansalta. Kannatusta eivät ratkaise hallinnolliset rajat tai kuntien lukumäärä. Haluamme keskustella, miten lähipalvelut turvataan tasavertaisesti kaikille kansalaisille koko maassa niin kaupungeissa kuin kunnissa, Kaunisto jyrähtää.

Kauniston mielestä kuntapäättäjien liikehdintä kertoo, että myös kunnissa haluttaisiin keskustella oikeista asioista.

– On huomion arvoista, että kuntauudistuskriitikkojen johdossa olevat eivät peittele olevansa kokoomuksen tai Sdp:n edustajia.

Kaunisto muistelee, miten kokoomus on aikaisemmin ollut aktiivinen vaatimaan avoimuutta niille politiikan aloille, jotka perinteisesti ovat olleet harvojen herkkua.

– Miksi avoimuutta, keskustelua ja vaihtoehtojen esittämistä halutaan nyt välttää suomalaisten elämään aivan keskeisesti vaikuttavassa asiassa? Yksi tapa lisätä keskustelua palvelujen uudistamisesta olisi säätää lailla kansanäänestyksistä kuntaliitosten yhteydessä, Kaunisto esittää.

Hallinnollisesta laatikkoleikistä ei tässä kuntauudistuksessa ole kyse, Kaunisto tarkentaa.

– Nyt tehdään isoja poliittisia valintoja, joilla voi olla kauaskantoiset seuraukset. Politiikan tehtävä pitäisi olla huolehtiminen siitä, että koko maassa on mahdollisuudet elämiseen ja työntekoon. Ihmiset kyllä itse sitten valitsevat oman elinympäristönsä elämäntilanteensa mukaan.

Keskustan varapuheenjohtaja huomauttaa, että demokratian ydin on, että kunnissa ihmiset pääsevät itse päättämään oman kotikuntansa asioista.

Vastuu päiväkodin, koulun, terveydenhuollon, vanhuspalvelujen sekä kirjasto- ja kulttuuripalvelujen järjestämisestä on demokraattisesti valituilla, eri poliittisia ryhmiä edustavilla kuntapäättäjillä.

– On varsin selvää, että paikallisesti tiedetään parhaiten, miten palvelut ja kunnan muu toiminta kannattaa järjestää. Verkostoitumisen ja yhteistyön leimaaminen epäisänmaalliseksi byrokratiaksi on ennenkuulumatonta paikallisuuden vähättelyä, Kaunisto pahoittelee.

SUOMENMAA

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI