Tiilikainen tyrmistyi itärajan puhelinpuskurista
22.11. 12:00

Kimmo Tiilikainen kysyy, välittääkö hallitus Suomen reuna-alueista. Kuva: Jari Laukkanen
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen tyrmistyi tiedoista, joiden mukaan Suomen hallitus on suostunut maan itärajalla teleliikenteen puskurivyöhykkeeseen.
– Toivottavasti tämä ei ole jälleen yksi esimerkki nykyhallituksen välinpitämättömyydestä Suomen reuna-alueita kohtaan, Tiilikainen sanoo
Kyse on radiotaajuuksista, joista on ollut kiistaa Suomen ja Venäjän välillä. Venäjän tv- ja tutkaverkot haittaavat Itä-Suomessa puhelinliikennettä. Ne vaikeuttavat myös Suomen tulevan 4G-matkapuhelinverkon rakentamista.
Hallitus on ilmoittanut, että kiista taajuuksista on sovittu. Viestintäministeri Krista Kiurun (sd.) mielestä sopimus oli työvoitto.
Puhelinoperaattorit ovat kuitenkin saaneet kartan, jossa koko itärajan pituudelta on osin jopa sadan kilometrin levyinen puskurialue. Tiilikaisen mukaan se tarkoittaa, että myös uusi puhelinverkko saattaa toimia huonosti esimerkiksi Kotkassa, Lappeenrannassa, Joensuussa, Nurmeksessa ja Itä-Lapissa.
– Puhelinverkko toimii Itä-Suomessa koko ajan huonosti, Tiilikainen toteaa.
Hän on kotoisin Itä-Suomen Ruokolahdelta.
Tiilikainen ihmettelee demariministerin "työvoittoa", josta käytännön kokemuksia ei ole saatu. Ministeri Kiuru totesi, että Suomen puolella uudet verkot toteutetaan sellaisella tekniikalla, ettei puskurivyöhyke vaikuta asiaan. Tiilikainen odottaa todellisia tuloksia ennen kuin uskoo.
Hän muistuttaa, että itärajan läheisyys ja vilkas kanssakäynti rajan yli luo mahdollisuuksia matkailulle ja muille elinkeinoille.
– Yritysten toiminnan kannalta tietoliikenne on elinehto. Rajan läheisyyttä ei pystytä hyödyntämään, elleivät yhteydet toimi kunnolla, Tiilikainen muistuttaa.
Hän toteaa, että kyse on isommasta asiasta kuin huonosti kuuluvista puheluista.
SUOMENMAA
- 21.05. 17:56 Isopalkkaisille satasia, pienipalkkaisille kymppejä
- 21.05. 16:47 Etelä-Savon nuoret Puumalan puolesta
- 21.05. 14:17 ”Pieni, säästetty ja korostetusti Nato-yhteensopiva armeija”
- 21.05. 11:59 Kilpeläinen: Viidennes ehdokkaista nuoria
- 21.05. 11:19 Vehviläinen kannattaa Sipilää
- 21.05. 08:17 Puumala: Päättäjät eivät kuule heikkojen ääntä
- 18.05. 11:59 Talvitie kaipaa mielikuvitusta Venäjän suhteisiin
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 16.05. 17:02 ”Yhä useampi metsäkone sammutetaan”
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 25.04. 16:55 Kansanedustaja huolestui veroilmoituksista
- 24.04. 19:06 Kiviniemen shokki-ilmoitus sai Kauniston kampanjoimaan

