Tiilikainen: Rehn keskustan järein ehdokas
15.08. 12:54

Kimmo Tiilikainen pitää Olli Rehniä keskustan parhaimpana nimenä. Kuva: Jari Laukkanen
– Puolueen järein ehdokas presidentinvaalissa olisi EU:n talouskomissaari Olli Rehn, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen sanoo.
Hän kirjoittaa aiheesta Uuden Suomen blogissaan.
Tiilikainen muistuttaa, että Rehn on kansainvälisesti kokenut, mutta EU:n talouskomissaari kuuluu kuitenkin nykypolveen Lipposeen ja Niinistöön verrattuna.
– Rehn ja Lipponen pystyisivät ulkopolitiikan alalla kovaan otteluun. Siinä Niinistön heikoin osaamisalue, perinteinen ulkopolitiikka, joutuisi kovaan testiin, Tiilikainen kirjoittaa.
Hänen mielestään Lipposen ehdokkuus tasoittaa tietä Rehnin ehdokkuudelle.
– Jos nykyiseen Euroopan talousahdinkoon pitää syyllisiä hakea, niin kuka mahtaa olla suurin syntinen?
– Onko se Lipponen tai Niinistö, jotka hyväksyivät Kreikankin aikoinaan euroon vai Rehn, joka työkseen on joutunut syntynyttä soppaa ratkomaan.
Kimmo Tiilikaisen blogi- 21.05. 17:56 Isopalkkaisille satasia, pienipalkkaisille kymppejä
- 21.05. 16:47 Etelä-Savon nuoret Puumalan puolesta
- 21.05. 14:17 ”Pieni, säästetty ja korostetusti Nato-yhteensopiva armeija”
- 21.05. 11:59 Kilpeläinen: Viidennes ehdokkaista nuoria
- 21.05. 11:19 Vehviläinen kannattaa Sipilää
- 21.05. 08:17 Puumala: Päättäjät eivät kuule heikkojen ääntä
- 18.05. 11:59 Talvitie kaipaa mielikuvitusta Venäjän suhteisiin
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 16.05. 17:02 ”Yhä useampi metsäkone sammutetaan”
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 25.04. 16:55 Kansanedustaja huolestui veroilmoituksista
- 24.04. 19:06 Kiviniemen shokki-ilmoitus sai Kauniston kampanjoimaan

