Tiilikainen: Mitä Urpilainen peittelee?
17.08. 14:36

Kimmo Tiilikaisen mielestä hallitus ujuttaa kaikessa hiljaisuudessa Suomea kohti Euroopan liittovaltiota. Kuva: Jari Laukkanen
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen epäilee, että valtiovarainministeri Jutta Urpilainen piti tiedotustilaisuuden Kreikan vakuuksista juuri tiistaina saadakseen mediahuomion pois Saksan ja Ranskan kiusallisista talouskriisin hoitoehdotuksista.
Tiilikainen kertoo blogissaan, että Urpilainen jopa keskeytti demarikokouksen Rovaniemellä päästäkseen pitämään tiedotustilaisuutta.
– Kyynisempi voisi kysellä, mitä Urpilainen yritti kiireellä peitellä, Tiilikainen huomauttaa.
Saksa ja Ranska sopivat esittävänsä eurovaluutalle uutta hallitusta. Tiilikaisen mukaan tämä enteilee sitä, että tulevaisuudessa tukitoimia ei tarvitsisi päättää yksimielisesti. Näin niihin voitaisiin joutua mukaan ilman Suomen eduskunnan siunausta.
– Urpilainen ja Katainen vievät tukka hulmuten Suomea liittovaltion suuntaan ja yrittävät peitellä sen vakuusmutinan alle.
Tiilikaisen mukaan hallitus keskittyy vääriin asioihin.
– Hallitukselle näyttää olevan tärkeämpää pelastaa demarien kasvot kuin yrittää ratkoa talouskriisiä.
Tiilikainen myös ihmettelee Kreikan vakuuksien kovia korko-odotuksia.
– Urpilaiselle luvattu kreikkalainen käteinen on niin kovaa turpoamaan, että pienikin summa riittää kattamaan tulevaisuudessa ison takauksen. Eikö Urpilaisen kannattaisi samalla pyytää isompikin säkki kreikkalaista käteistä? Sillähän voisi varmaan paikata koko Suomen valtiontalouden vajeen, Tiilikainen esittää sarkastisesti.
Tiilikainen toivoo, että presidenttikandidaatit astuisivat esiin mielipiteineen.
– Minua kiinnostaisi tietää mitä presidenttiehdokkaat Sauli Niinistö (kok.) ja Paavo Lipponen (sd.) ajattelevat Urpilaisen uusista vakuuksista.
SUOMENMAA
Kimmo Tiilikaisen blogi- 21.05. 17:56 Isopalkkaisille satasia, pienipalkkaisille kymppejä
- 21.05. 16:47 Etelä-Savon nuoret Puumalan puolesta
- 21.05. 14:17 ”Pieni, säästetty ja korostetusti Nato-yhteensopiva armeija”
- 21.05. 11:59 Kilpeläinen: Viidennes ehdokkaista nuoria
- 21.05. 11:19 Vehviläinen kannattaa Sipilää
- 21.05. 08:17 Puumala: Päättäjät eivät kuule heikkojen ääntä
- 18.05. 11:59 Talvitie kaipaa mielikuvitusta Venäjän suhteisiin
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 16.05. 17:02 ”Yhä useampi metsäkone sammutetaan”
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 25.04. 16:55 Kansanedustaja huolestui veroilmoituksista
- 24.04. 19:06 Kiviniemen shokki-ilmoitus sai Kauniston kampanjoimaan

