Terveyskeskuksista pian toisen luokan palvelua
17.11. 11:33

Terveydenhuoltoamme voidaan pitää enää vain keskinkertaisena, pääjohtaja Pekka Puska arvioi. Kuva: Jari Laukkanen
THL:n pääjohtaja Pekka Puska pelkää, että terveyskeskukset jäävät työterveyshuollon ja yksityislääkäriasemien rinnalla toisen luokan palveluiksi.
Eriarvoisuus palvelusten saannissa ja laadussa lisääntyy, pääjohtaja varoittaa.
Noin 80 prosenttia suomalaisista asuu sellaisen terveyskeskuksen alueella, jossa aikaa lääkärille joutuu odottamaan yli kaksi viikkoa.
– Se on kestämätön tilanne, Puska muistutti torstaina Tampereella.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on vaatinut terveydenhuollon rahoituksen uudistamista.
Vain riittävän suurella väestöpohjalla ja yhtenäisellä rahoituksella voidaan maan kaikissa osissa saada turvattua ammattihenkilöt ja järjestettyä toimivat terveyden- ja sosiaalihuollon peruspalvelut, Puska muistuttaa.
Puskan mielestä lääkärin viroista puolet pitäisi olla perusterveydenhuollossa ja puolet erikoissairaanhoidossa.
Keikkalääkäreistä ja hoidon ostopalveluista tulisi Puskan mielestä luopua mahdollisimman paljon.
– Kansantautien ehkäisyyn pitäisi panostaa nykyistä enemmän. Lasten ja nuorten terveydenhoitoa pitäisi lisätä neuvoloissa, päiväkodeissa ja kouluissa, Puska esitti.
SUOMENMAA
- 21.05. 17:56 Isopalkkaisille satasia, pienipalkkaisille kymppejä
- 21.05. 16:47 Etelä-Savon nuoret Puumalan puolesta
- 21.05. 14:17 ”Pieni, säästetty ja korostetusti Nato-yhteensopiva armeija”
- 21.05. 11:59 Kilpeläinen: Viidennes ehdokkaista nuoria
- 21.05. 11:19 Vehviläinen kannattaa Sipilää
- 21.05. 08:17 Puumala: Päättäjät eivät kuule heikkojen ääntä
- 18.05. 11:59 Talvitie kaipaa mielikuvitusta Venäjän suhteisiin
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 16.05. 17:02 ”Yhä useampi metsäkone sammutetaan”
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 25.04. 16:55 Kansanedustaja huolestui veroilmoituksista
- 24.04. 19:06 Kiviniemen shokki-ilmoitus sai Kauniston kampanjoimaan

