Takkulan vuoro kieltäytyä
25.08. 12:47

Hannu Takkula toivoo, että Anneli Jäätteenmäestä tulisi keskustan presidenttiehdokas.
Keskustan presidenttiehdokkuudesta kieltäytyvien lista pitenee. Tuorein sivuun jäävä on europarlamentaarikko Hannu Takkula.
Takkula perustelee kieltäytymistään sillä, että hän on antanut sitoumuksen Euroopan parlamenttivaaleissa hoitaa tiettyä tehtävää ja haluaa hoitaa sen kunnolla.
– Näitten periaatteiden pohjalta näen niin, että nyt tarvitaan sellainen ehdokas, jolla on enemmän kokemusta presidentin tehtävään, Takkula totesi torstaina Suomenmaalle Brysselistä.
Takkula sanoo olevansa realisti.
– Tunne oma tilasi ja anna arvo toisellekin.
Itse asiassa Takkula ei ole ollut kiinnostunut keskustan presidenttiehdokkuudesta koko aikana. Hän sanoo olleensa hämmentynyt siitä, että viestejä ehdokkaaksi asettumisen puolesta on tullut niin paljon ja keskustan kentän ulkopuoleltakin.
– Ymmärrän minua lähestyneiden ihmisten vilpittömyyden, mutta en näe, että aika olisi vielä kypsä näin kovaan haasteeseen.
Seuraavat presidentinvaalit ovat reilun kuuden vuoden kuluttua ja sinä aikana ehtii Takkulan mukaan virrata paljon vettä Kemijoessa.
– Minulla on ollut ja varmasti tulee olemaan vielä monia paikkoja ja mahdollisuuksia, hän toteaa.
SEPPO KUISMA
Suomenmaa/Helsinki
Hannu Takkulan koko haastattelu perjantaina Suomenmaassa
- 21.05. 17:56 Isopalkkaisille satasia, pienipalkkaisille kymppejä
- 21.05. 16:47 Etelä-Savon nuoret Puumalan puolesta
- 21.05. 14:17 ”Pieni, säästetty ja korostetusti Nato-yhteensopiva armeija”
- 21.05. 11:59 Kilpeläinen: Viidennes ehdokkaista nuoria
- 21.05. 11:19 Vehviläinen kannattaa Sipilää
- 21.05. 08:17 Puumala: Päättäjät eivät kuule heikkojen ääntä
- 18.05. 11:59 Talvitie kaipaa mielikuvitusta Venäjän suhteisiin
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 16.05. 17:02 ”Yhä useampi metsäkone sammutetaan”
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 25.04. 16:55 Kansanedustaja huolestui veroilmoituksista
- 24.04. 19:06 Kiviniemen shokki-ilmoitus sai Kauniston kampanjoimaan

