Soini ei yhdy keskustan välikysymykseen
08.09. 15:38

Perussuomalaiset eivät keskustan välikysymystä allekirjoita, Timo Soini vahvisti torstaina. Kuva: Jari Laukkanen
Timo Soinin perussuomalaiset ei yhdy keskustan ensi viikolla jätettävään kuntavälikysymykseen.
Soini sanoo Suomenmaan Verkkoapilalle, että ei tässä ole menetetty mitään lopullista.
– Jatkossa meidän (opposition) pitää katsoa asioita yhdessä vähän aikaisemmin, hän viittaa keskustan ja perussuomalaisten yhteisten välikysymysten mahdollisuuteen.
Soinin mukaan perussuomalaiset eivät voineet yhtyä kuntavälikysymykseen, koska eivät päässeet mukaan tekstin muotoiluun.
Keskusta jättää kuntien pakkoliitoksia vastustavan välikysymyksen ensi perjantaina. Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja, puoluejohtaja Mari Kiviniemi lukee tekstin eduskunnalle samana päivänä.
Sen jälkeen hallituksella on 15 päivää aikaa vastata välikysyjille.
Kuntapolitiikka oli vahvasti esillä eduskunnassa aiemmin päivällä, kun pääministeri Jyrki Katainen antoi eduskunnalle pääministerin ilmoituksen taloustilanteesta.
– Kuntauudistus on tällä vaalikaudella keskeisin niistä rakenteellisista keinoista, joilla julkista taloutta voidaan vahvistaa, pääministeri totesi.
Kataisen lausunto sai edellisen hallituksen kuntaministerin Tapani Töllin tuohtumaan.
– Tällä ongelmat syvenevät, Tölli puuskahti Suomenmaan Verkkoapilalle, ja syytti hallitusta halusta rajuun keskittämiseen.
Tölli korostaa, että kunta-alan ydinongelmat ovat kaupunkiseuduissa.
– Ei niiden takia koko maata kannattaisi panna sekaisin.
– Kansanvaltaan kuuluu oman alueen asioista päättäminen. Kunta on ihmisyhteisö, joka huolehtii palveluista.
Tölli letkauttaa, että hallitus tuntuu luottavan rakenteisiin kuin sosialismissa konsanaan
PENTTI MANNINEN
Suomenmaa
- 21.05. 17:56 Isopalkkaisille satasia, pienipalkkaisille kymppejä
- 21.05. 16:47 Etelä-Savon nuoret Puumalan puolesta
- 21.05. 14:17 ”Pieni, säästetty ja korostetusti Nato-yhteensopiva armeija”
- 21.05. 11:59 Kilpeläinen: Viidennes ehdokkaista nuoria
- 21.05. 11:19 Vehviläinen kannattaa Sipilää
- 21.05. 08:17 Puumala: Päättäjät eivät kuule heikkojen ääntä
- 18.05. 11:59 Talvitie kaipaa mielikuvitusta Venäjän suhteisiin
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 16.05. 17:02 ”Yhä useampi metsäkone sammutetaan”
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 25.04. 16:55 Kansanedustaja huolestui veroilmoituksista
- 24.04. 19:06 Kiviniemen shokki-ilmoitus sai Kauniston kampanjoimaan

