Suomenmaa Facebookissa RSS

Seppo Niemelä vaatii keskustaan uutta paikallisuutta

27.05. 09:00

Seppo Niemelä sai keväällä valmiiksi pohjoismaista kansansivistystraditiota käsittelevän väitöskirjansa. Tarkastustilaisuus pidetään syyskuussa. Kuva: Petra Pöyliö

Historiallisen vaalitappion jälkeen yksi jos toinenkin keskustavaikuttaja on tarjonnut puolueen nousun avaimeksi puolueen järjestökoneiston uudistamista. Tähän on päätynyt myös Lapualle kotiutunut keskustafilosofi, Suomenmaan entinen päätoimittaja Seppo Niemelä.

Niemelän mielestä keskusta tarvitsee uutta paikallisuutta. Suuri osa puolueen nykyisistä paikallisyhdistyksistä ja kunnallisjärjestöistä on kuihtunut pelkiksi byrokraattisiksi lonkeroiksi, joiden ainoita toimintamuotoja ovat lakisääteiset vuosikokoukset.

Niemelän mielestä byrokratia on nyt korvattava toiminnalla. Ratkaisuksi hän esittää paikallisia kuukausikokouksia, joihin keskustahenkiset ihmiset voisivat kerääntyä keskustelemaan ajankohtaisista asioista.

– Puolueen tärkein jäsenetu on se, että ihmiset saavat puhua politiikkaa. Keskustan on synnytettävä toiminnallinen paikka sitä varten. Järjestörutiinit hoidettaisiin siinä sivussa, häh hahmottelee.

Niemelän mukaan muuttoliike ja maaseudun autioituminen ovat monin paikoin vieneet pohjan keskustan nykyiseltä järjestörakenteelta. Uuden organisaation perustaksi hän ehdottaa ”kylää suurempia mutta kuntaa pienempiä” yksiköitä.

– Jotta toimintaa saadaan aikaiseksi, väestöpohjan pitää olla riittävä, noin 5 000–25 000 asukasta.

Toiminnan perustana oleva kuukausikokous olisi paikka, jossa voisi politiikan puhumisen lisäksi oppia uutta ja vaikuttaa asioihin. Keskustelua käytäisiin sekä paikallisista että valtakunnallisista aiheista.

Ja jotta keskustelu ei menisi pelkäksi taitetusta indeksistä jaanaamiseksi, mukaan olisi saatava myös nuoria.

Kuukausikokouksen kululle Niemelä on suunnitellut klassista kaavaa. Ensin pidetään puolen tunnin alustus, jonka jälkeen keskustellaan enintään tunnin ajan.

– Ja piste. Kun kokoukseen menee, tietää että pääsee puolentoista tunnin päästä pois. Tietysti sinne voi jäädä myös seurustelemaan, koska sekin on tärkeää joillekin.

Niemelä uskoo, että keskustan kaltaiselle suomalaiselle puolueelle on joka tapauksessa tulevaisuudessakin tilausta. Ja vaikka 35 kansanedustajaa tuntuu pitkän hallitusvastuun jälkeen pieneltä määrältä, se on kuitenkin paljon.

Parasta puolueen tämänhetkisessä tilanteessa on Niemelän mielestä se, että mukana on valloittavia ja viisaita nuoria ihmisiä.

– Niin kauan kun liike pystyy tuottamaan tällaista jälkikasvua, meidän tilanne on hyvä.

Niemelä toivoo, että keskusta osaa käyttää edessä olevan oppositioaikansa hyödyksi. Viime kerralla se tuhlattiin.

– Silloin ei tapahtunut puolueen sisällä mitään, ei koulutustoiminnassa mitään eikä ohjelmallisessa kehittelyssä.

– Kaikki voima pantiin kritiikkiin. Kyllä nytkin pitää tietysti kritiikkiä tehdä, mutta siihen täytyisi löytää arvokas tapa. Keskusta on kuitenkin arvokas liike, yhtä arvokas kuin Suomi.

ANNUKKA KANTOLA

Suomenmaa

Lue koko haastattelu perjantain Suomenmaasta

SÄÄ