Saarikko: Sedät jättävät eläketaakan nuorille
01.11. 06:00

Annika Saarikko kysyy, löytyykö nuorelta polvelta näkemystä ja kanttia sopia tulevaisuuden eläkkeistä. Antaa sitten muiden päättää, jollei meistä siihen ole, Saarikko kirjoittaa blogissaan. Kuva: Jari Laukkanen
Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko ihmettelee, miten itsensä nurkkaan lukinnut hallitus aikoo ratkaista eläkejärjestelmän ongelmat. Kansanedustaja epäilee, että nuori polvi jätetään nousevien kustannusten maksumieheksi.
Saarikko kertaa blogissaan, mitä päähallituspuolueet ovat aikaisemmin päättäneet.
Sdp on yksikantaan todennut, että eläkeiän korottaminen ei kuulu heidän keinovalikoimaansa missään tilanteessa.
Kokoomus puolestaan kieltäytyy korottamasta tuloverotusta. Eläkemaksut vähentävät palkansaajan tilipussiin jääviä tuloja täsmälleen siinä missä verotkin. Jos kokoomus siis toimii loogisesti, se kieltäytyy korottamasta eläkemaksuja.
– Jäljelle jää enää etuustason leikkaaminen. Ei ole herkkua tämänkään tarjoaminen kansalle.
Saarikko muistuttaa, etteivät tulojen leikkaukset maistu eläkeläisille. He toivovat parannuksia etuuksiin.
Koska nykyisiin eläkkeisiin ei voi kajota ja suurten ikäluokkien eläkeikään ei enää ennätetä vaikuttamaan, pääsee nuori polvi kaikissa valituissa keinoissa maksumieheksi, Saarikko järkeilee.
– Kuten aina ennenkin, näyttää siltä, että eläkeikää lähestyvät sedät on värvätty päättämään asiasta keskenään.
Nuorta kansanedustajaa kummastuttaa, miksi ihmeessä asiasta päättävät sellaiset henkilöt keskenään, joita asia ei enää kosketa.
– Olisi kai vähintäänkin kohtuullista, että 1970-80 –luvuilla syntyneet saisivat ihan itse valita, miten haluamme meille varatun kohtalon täyttää. Maksammeko työuran aikana korkeampia maksuja, tyydymmekö aikanaan pienempää eläketasoon vai työskentelemmekö nykyistä pidempään ennen eläköitymistä.
SUOMENMAA
Annika Saarikko eläkkeistä- 21.05. 17:56 Isopalkkaisille satasia, pienipalkkaisille kymppejä
- 21.05. 16:47 Etelä-Savon nuoret Puumalan puolesta
- 21.05. 14:17 ”Pieni, säästetty ja korostetusti Nato-yhteensopiva armeija”
- 21.05. 11:59 Kilpeläinen: Viidennes ehdokkaista nuoria
- 21.05. 11:19 Vehviläinen kannattaa Sipilää
- 21.05. 08:17 Puumala: Päättäjät eivät kuule heikkojen ääntä
- 18.05. 11:59 Talvitie kaipaa mielikuvitusta Venäjän suhteisiin
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 16.05. 17:02 ”Yhä useampi metsäkone sammutetaan”
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 25.04. 16:55 Kansanedustaja huolestui veroilmoituksista
- 24.04. 19:06 Kiviniemen shokki-ilmoitus sai Kauniston kampanjoimaan

