Saarikko: Hallitus johtaa harhaan perusturvapuheilla
20.08. 09:00

Perusturva on paljon laajempi käsite kuin vain turva työttömyyden varalle, keskustan Annika Saarikko muistuttaa. Kuva: Jari Laukkanen
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko on närkästynyt hallituspuolueiden ja eritoten demareiden tavasta hehkuttaa perusturvan korotuksena suunnitelmaa, jolla parannetaan todellisuudessa työttömyysturvaa.
Sdp:n vaatimuksesta korotus kirjattiin ensi vuoden budjetin pohjiin, vaikka muissa momenteissa punakynä viuhui ahkeraan.
Saarikko haluaa korjata kaksi keskeistä virhettä hallituspuolueiden puheissa.
Perustuslaki takaa lailla jokaiselle oikeuden perustoimeentulon turvaan työttömyyden lisäksi sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella. Näin ollen on erittäin harhaanjohtavaa puhua perusturvan korottamisesta, kun korotus kohdistuu vain työttömyysturvaan.
– Perusturva on paljon laajempi käsite kuin vain turva työttömyyden varalle. Sdp:n retorinen kikkailu ei tätä muuksi muuta, napauttaa Saarikko.
Toinen virhe liittyy Saarikon mukaan siihen, että hallitus antaa ymmärtää kaikkien saavan juuri 100 euron korotuksen. Väite on keskustan kansanedustajan mielestä mitä suurimmassa määrin ontuva.
Merkittävä osa työttömistä joutuu tyytymään selvästi alle 100 euron korotukseen. Toimeentulotukea saavien pienituloisimpien työttömien etuuskorotus on 25 euroa kuukaudessa, koska toimeentulotuki leikkaantuu muiden tukien kasvaessa.
– Suurimman potin korjaavat ne työttömät, jotka ansaitsivat ennen työttömyyttään yli 3 300 euroa kuukaudessa. Heidän etuustasonsa kohenee erittäin tuntuvasti eli lähes 180 euroa kuukaudessa, Saarikko laskee.
Saarikko ymmärtää, että vahvasti ammattiyhdistysliikkeeseen sidoksissa oleva Sdp haluaa tukea työttömiä ja erityisesti hyvätuloisesta kokopäiväisestä työstä työttömäksi joutuneita, mutta ihmettelee operaation naamioimista perusturvan korottamiseksi.
SUOMENMAA
- 21.05. 17:56 Isopalkkaisille satasia, pienipalkkaisille kymppejä
- 21.05. 16:47 Etelä-Savon nuoret Puumalan puolesta
- 21.05. 14:17 ”Pieni, säästetty ja korostetusti Nato-yhteensopiva armeija”
- 21.05. 11:59 Kilpeläinen: Viidennes ehdokkaista nuoria
- 21.05. 11:19 Vehviläinen kannattaa Sipilää
- 21.05. 08:17 Puumala: Päättäjät eivät kuule heikkojen ääntä
- 18.05. 11:59 Talvitie kaipaa mielikuvitusta Venäjän suhteisiin
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 16.05. 17:02 ”Yhä useampi metsäkone sammutetaan”
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 25.04. 16:55 Kansanedustaja huolestui veroilmoituksista
- 24.04. 19:06 Kiviniemen shokki-ilmoitus sai Kauniston kampanjoimaan

