Suomenmaa Facebookissa RSS

Rehn ei kehota Suomea velan kasvattamiseen

14.04. 18:38

Talouskomissaari Olli Rehn elää todella hektisiä aikoja EU:n talousasioiden selville vesille saattelemisessa. Kuva: Jussi Westinen

Talous- ja raha-asioista vastaava EU-komissaari Olli Rehn ei kehota Suomea kasvattamaan tietoisesti velkataakkaa. Suomen julkinen velka nousi vuonna 2009 10 prosenttiyksikköä 44 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen.

– Suomen on syytä jatkaa vastuullista ja huolellista taloudenpitoa ja vältettävä velkataakan lisäämistä, Rehn kommentoi Suomenmaalle EU:n komissiossa Brysselissä.

Suomessa on kiistelty siitä, pitäisikö velkaa vielä huomattavasti kasvattaa, sillä useissa EU-maissa velalla on elvytetty huomattavasti enemmän. Asia on noussut esille muun muassa keskustan puheenjohtajaehdokkaiden Paavo Väyrysen ja Mauri Pekkarisen kesken.

Rehn arvioi, että velkoja on hoidettu Suomessa hyvin. Suomen julkinen velka ei ole noussut EU-jäsenyyden aikana kertaakaan yli 60 prosenttiin BKT:stä.

EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen mukaan kunkin jäsenmaan julkinen velka on pidettävä alle 60 prosentissa suhteessa BKT:hen ja julkisen talouden vuotuinen alijäämä on pidettävä alle 3 prosentissa BKT:stä.

Taloustaantuman vuoksi yhä useampi jäsenmaa on joutunut selkeästi lipsumaan kriteereistä. Räikein tapaus on vakavaan talouskriisiin joutunut Kreikka.

Rehnin mielestä vakaus- ja kasvusopimusta on vahvistettava ja syvennettävä talous- ja rahaliittoa. Yhtään maata ei saa päästää elämään yli varojen.

Jussi Westinen

Aiheesta enemmän torstain Suomenmaassa.

SÄÄ
TUOREIMMASSA SENTTERISSÄ