Rantakangas: Kainuun hallintokokeilu vakinaistettava
24.08. 13:45

Antti Rantakangas. Kuva: Petra Pöyliö
Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Rantakangas (kesk.) kiirehtii Kainuun hallintokokeilun vakinaistamista.
Kuopiossa alue- ja paikallishallintopäivillä puhuneen Rantakankaan mielestä kaikkia kuntia ei pidä pakottaa kaavamaisiin ratkaisuihin.
– Kainuun maakunnassa peruspalvelut on järjestetty useita vuosia maakuntapohjalta. Tämä on todettu toimivaksi ratkaisuksi, jolla on Kainuun päättäjien keskuudessa laaja kannatus. Kainuussa odotetaan nyt maakuntahallinnon vakinaistamista ja kokeiluvaiheen päättämistä, Rantakangas totesi.
Hän muistutti, että eduskunnan hallintovaliokunta on omassa kannanotossaan puoltanut lain vakinaistamista. Hänen mielestään kainuulaisia pidetään perusteetta epävarmuuden tilassa, kun lakiesitys on jumittunut hallituksen sisälle.
Rantakankaan mukaan keskusta tukee Kainuun mallin vakinaistamista ja vastaavanlaisen mahdollisuuden tarjoamista myös muille maakunnille.
– Kuntien peruspalvelujen tuottaminen tarvitsee valinnanvapautta. Kaikkia kuntia ei pidä pakottaa kaavamaisiin ratkaisuihin, hän sanoi.
Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajan mukaan tärkeintä on turvata laadukkaat peruspalvelut kuntalaisille tuloksellisella tavalla.
– Hallituskumppanienkaan ei kannattaisi vannoa vain teoreettisen kuntamäärän nimiin, vaan antaa valinnanvapauksia kunnille. Kainuun mallin nopea vakinaistaminen olisi oikea viesti kuntakentälle, Rantakangas totesi Kuopiossa.
- 05.02. 08:00 Sosiaalinen media toi uusia vaalityöntekijöitä
- 04.02. 14:52 Urpilaisen kuntakosinta ei riitä Kiviniemelle
- 04.02. 06:00 Heinäpellon tappipojasta presidenttiehdokkaaksi
- 03.02. 15:00 Väyrynen ryhtyy töihin keskittämistä vastaan
- 03.02. 13:09 Poliisijohtaja: Tilanne haastava, ei kriittinen
- 03.02. 09:57 Jäätteenmäki Niinistön takana
- 03.02. 08:35 Pekka ja Sauli ovat median juoksupoikia
- 02.02. 17:07 Kiviniemi lupasi välikysymyksen
- 02.02. 15:52 Perttula patistelee jatkamaan Väyrysen herätystyötä
- 02.02. 12:59 Keskusta rajuna: Hallitus ei kuuntele kuntia tosissaan
- 30.01. 15:00 ”Mummot ovat itkeneet ja rukoilleet”
- 26.01. 11:26 Keskusta kiitti matkalahjalla
- 27.01. 15:34 Saarikko tukee Haavistoa
- 23.01. 10:16 Katainen kosii keskustaa
- 18.01. 10:46 Radio Nova leimasi UKK:n biseksuaaliksi
- 27.01. 13:44 Ministerit ulos kabineteista, keskusta vaatii
- 24.01. 13:14 Manner harkitsee Kiviniemen haastamista
- 26.01. 14:19 YLE: Pekkarista kiinnostaa
- 12.01. 17:09 Kiviniemi: Urpilainen haukkui oman budjettinsa
- 03.02. 08:35 Pekka ja Sauli ovat median juoksupoikia
