Suomenmaa Facebookissa RSS

Professori ruoskii toimittajia Pekkaris-journalismista

27.10. 11:52

Mauri Pekkariseen kohdistettu kohu ei olisi ollut professori Matti Wibergin mielestä edes uutisoinnin arvoinen, jos lähdekritiikkiä olisi harjoitettu. Kuva: Jari Laukkanen

Turun yliopiston valtio-opin professori Matti Wiberg arvostelee voimakkaasti toimittajien tapaa kohdella kansanedustaja Mauri Pekkarista keskiviikkona viritetyissä ahdistelu-uutisissa.

– Aivan idioottimainen kohu.

– Pekkarinen yritti herrasmiehenä auttaa naista, nettiversion tapahtumasta katsonut professori sanoo.

Wibergin mielestä Pekkarisella ei ole mitään anteeksi pyydettävää tai selitettävää.

– Jokainen tajuissaan oleva aikuinen näkee Pekkarisen käytöksessä pelkästään huumoria ja tilannekomiikkaa. Mistään ahdistelusta tai epäasiallisesta käytöksestä ei ollut kyse.

Professori syyttää mediaa asian perusteettomasta ja tolkuttomasta paisuttelusta.

– Mihin tällä hysterian tiellä vielä päädytään? Huonolla journalistisella maulla ei ole alarajaa, mutta miksi ehdoin tahdoin lasketaan tasoa.

Uutisia Pekkarisen mikrofonin asettelusta revittelevät rajusti erityisesti myyntiä kaipaavat iltapäivälehdet, mutta myös Yleisradio toisteli juttua uutisissaan

– Miksi jopa Yleisradio ja Helsingin Sanomat uutisoivat olematonta asiaa ankeuttajatosikoiden ehdoilla? Yritetäänkö työpaikkahuumori kitkeä ilmiannoin, Wiberg kyselee.

Hän katsoo, että Yleisradiossakin pitäisi keskittyä ydinasioihin, eikä luoda hömppää.

– Median tehtävänä on valistaa, ei tyhmentää.

Wiberg perää myös lähdekritiikkiä. Pekkaris-uutisoinnissa sitä ei hänen mielestään riittävästi käytetty.

– Koko episodi ei ollut uutisoinnin arvoinen.

Wiberg sanoo, että tiedotusvälineiden pitäisi tuottaa enemmän valoa kuin lämpöä.

– Nyt skandaalikohu on uutisoinnin pointti eikä se, että kerrottaisiin olennaisuuksia.

– Jos jonkun pitäisi olla häpeissään, niin toimittajakunnan ja asiasta alunperin numeron tehneiden parin arvostelukyvyttömän ja huumorintajuttoman paikallispoliitikon, Wiberg suomii.

Wiberg julkaisi keväällä 645-sivuisen politiikan sanakirjan. Kirjamessuilla on tulossa kirja populismista.

Professori sanoo, että politiikan esityslistaa ja median päiväjärjestystä ei pidä antaa pikkusieluisten saneltavaksi.

– Poliittinen korrektius vie elämänilon.

Professorin mielestä tiedotusvälineiden uutisoinnin pitäisi kattaa välttämättömyyksiä

– Kukaan ei tarvitse tekopyhää moralisointia. Sitä on yhteiskunnallisessa ilmapiirissä jo runsaasti yli tarpeen. Ei median tehtävänä ole lietsoa sitä lisää

Wibergin mielestä ei ole ihme, että lehdistön levikki supistuu, kun tasoa madalletaan koko ajan ja keskitytään hömpän pursottamiseen.

PENTTI MANNINEN

Suomenmaa

Ylen video mikrofonin asettelusta

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI