Suomenmaa Facebookissa RSS

Piirit ottavat Väyrysen opit, eivät esitä puoluejohtoon

24.01. 09:11

Keskustan piirijohtajat kiittelevät Paavo Väyrysen presidenttikampanjaa. Kuva: Jari Laukkanen

Keskustan piirijärjestöjen johtajat eivät halua Paavo Väyrysestä puolueen puheenjohtajaa, kirjoittavat Sanoman maakuntalehdet.

Lehdet tavoittivat 20 piirijohtajasta 16. Kukaan ei nostanut Väyrystä puheenjohtajaehdokkaaksi.

Piirijohtajat kuitenkin sanovat, että ensi kesän puoluekokouksessa Rovaniemellä puolueen pitää kääntää linjaukset kohti niitä asioita, joita Väyrynen presidentinkampanjassaan ajoi.

Itä-Savon Matti-Pekka Parkkisen mukaan Väyrysen ei kuitenkaan pitäisi asettua ehdolle.

– Kelloa ei voi siirtää taaksepäin, hän perustelee.

Piirien puheenjohtajat jakavat auliisti kiitosta Väyrysen sitkeälle perustyölle vaaleissa.

– Paavo Väyrynen hankki näissä vaaleissa itselleen sellaisen mandaatin, että puoleen johdon on häntä jatkossa kuultava. Paavo palautti monta keskustalaista takaisin puolueen äänestäjäksi, Etelä-Hämeen Markku Leppälahti sanoi.

STT

Kouvolan Sanomien uutinen

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI