Perussuomalaisten kannatus jatkaa laskuaan
02.12. 13:14

Perussuomalaisia mietityttää, kun puolueen vetovoima alkaa hiipua vaalien jälkeisistä jytkylukemista. Kuva: Jari Laukkanen
Ylen uutisten julkaiseman mielipidemittauksen mukaan perussuomalaisten kannatus on pudonnut alle 20 prosentin ensimmäistä kertaa eduskuntavaalien jälkeen.
Vielä kesällä perussuomalaiset kisasi pääministeripuolue kokoomuksen kanssa suosituimman puolueen asemasta, mutta syksyn aikana perussuomalaisten vetovoima on näyttänyt hiipumisen merkkejä.
Perussuomalaisten kannatus oli 19,9 prosenttia eli vain 0,8 prosenttiyksikköä korkeampi kuin puolueen eduskuntavaalitulos. Edelliseen mittauksen verrattuna laskua oli peräti 1,5 prosenttia.
Kokoomus jatkaa edelleen suurimpana puolueena 24,3 prosentin kannatuksella (-0,1). SDP:n kannatus oli 17,6 prosenttia (+0,5).
Eniten kaikista puolueista kannatustaan kasvatti keskusta. Keskustan kannatus 13,9 prosenttia (+0,8) lähenee jo alkukesän lukuja, kun puolue kävi alkusyksystä peräti 12,6 prosentissa.
Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Jari Pajunen arvioi, että Paavo Väyrysen presidenttikampanja on tuonut keskustalle paluumuuttajia. Sama suunta on näkynyt myös presidentinvaalimittauksissa
Vihreiden kannatus oli 7,9 prosenttia (+0,2), vasemmistoliiton 7 prosenttia (-0,4), RKP:n 4,1 prosenttia (0) ja kristillisdemokraattien 3,9 prosenttia (+0,2).
- 21.05. 17:56 Isopalkkaisille satasia, pienipalkkaisille kymppejä
- 21.05. 16:47 Etelä-Savon nuoret Puumalan puolesta
- 21.05. 14:17 ”Pieni, säästetty ja korostetusti Nato-yhteensopiva armeija”
- 21.05. 11:59 Kilpeläinen: Viidennes ehdokkaista nuoria
- 21.05. 11:19 Vehviläinen kannattaa Sipilää
- 21.05. 08:17 Puumala: Päättäjät eivät kuule heikkojen ääntä
- 18.05. 11:59 Talvitie kaipaa mielikuvitusta Venäjän suhteisiin
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 16.05. 17:02 ”Yhä useampi metsäkone sammutetaan”
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 25.04. 16:55 Kansanedustaja huolestui veroilmoituksista
- 24.04. 19:06 Kiviniemen shokki-ilmoitus sai Kauniston kampanjoimaan

