Suomenmaa Facebookissa RSS

Pekkarinen vetoaa Kiviniemeen

30.08. 16:08

Pekkarinen vetoaa nyt Kiviniemeen. Tämä on ehtinyt kieltäytyä kunniasta jo moneen kertaan. Kuva: Jari Laukkanen

Mauri Pekkarinen on nyt harkitsemisensa harkinnut. Hän tiedotti asiasta tiistaina iltapäivällä: – En harkitse ehdokkuutta.

– Minä en ole missään vaiheessa sanonut edes harkitsevani ehdokkuutta, enkä tee sitä tänäänkään, Pekkarinen napauttaa.

– Vetoan kuitenkin vielä kerran sekä asiaa pitkään harkinneisiin että keskustan puheenjohtajaan. Heillä on nyt ensisijainen vastuu saada keskustan vaalityölle innostava alku.

Keskustan konkariedustaja arvioi, että presidenttiehdokkaan valitseminen aidolla jäsenäänestyksellä voisi nostaa innostusta alavirettä potevassa puolueväessä.

Jäsenäänestys antaisi Pekkarisen mielestä myös valittavalle presidenttiehdokkaalle vahvan selkänojan itse presidentinvaalikampanjaan.

Jäsenäänestykseen tarvitaan useampi kuin yksi ehdokas, Pekkarinen näkee.

Paavo Väyrysen ohella keskustasta löytyy useita muitakin hyviä ehdokkaita.

Julkisuudessa moni keskustavaikuttaja on pitkin kevättä ja kesää ilmoittanut harkitsevansa ehdokkuuttaan. Moni on lopulta kieltäytynyt.

SUOMENMAA

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI