Suomenmaa Facebookissa RSS

Pekkarinen: Väyrynen painoi Soinin joukkojen kannatuksen

23.01. 12:05

Timo Soini keräsi presidentinvaaleissa 249 326 ääntä vähemmän kuin Paavo Väyrynen. Kuva: Jari Laukkanen

Paavo Väyrynen kykeni palauttamaan monet keskustalaiset kotiinsa ja painamaan Timo Soinin joukkojen kannatuksen takaisin alle 10 prosenttiin, arvioi keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarinen.

– Ja se oli yksi monista Väyrysen kampanjan positiivisista tuloksista. Sitä eivät tehneet Sauli Niinistö tai Pekka Haavisto.

Pekkarinen muistuttaa, ettei keskusta kuitenkaan voi jäädä soinilaisten pysäyttämisen poteroihin.

– Työtä kannatuspohjan vahvistamiseksi viime eduskuntavaaleissa murentuneilla perinteisesti vahvoilla alueilla on jatkettava. Se ei voi kuitenkaan tarkoittaa kilpailua Soinin kanssa EU-vastaisuudessa tai populismin muilla tantereilla, Pekkarinen huomauttaa.

Pekkarinen vaatii, että keskustan on kirkastettava se aatteellisesti selkeä ja uskottava vaihtoehto, millä kolmissa vaaleissa kahden viime vuosikymmenen aikana on noustu Suomen suurimmaksi puolueeksi.

Keskusta ei Pekkarisen mielestä nouse city-liberalismista enempää kuin soinilaisuuden helppoheikki-linjastakaan.

– Keskustan linjassa yhtyy kansakuntaa eteenpäin vievä sivistyksen ja yrittämisen voima vahvaan tahtoon sosiaalisesta ja alueellisesta oikeudenmukaisuudesta ja ekologisesta tasapainosta. Siinä linjassa meillä on myös kyky nähdä Suomi aktiivisena toimijana Euroopassa ja kaikkialla maailmassa.

Pekkarinen arvailee tunnelmia kehysriihen valmistautuvan hallituksen sisällä, kun Sdp:n vaalitulos oli hyvin kehno. Hallitus on seisonut tumput suorana Suomen talouden kääntyessä jopa muita EU-maita jyrkemmin kohti taantumaa, Pekkarinen suomii.

Suuria ratkaisuja on Pekkarisen mielestä kohta aivan pakko tehdä. Useimmat niistä on sen sukuisia, joita vastustamalla Sdp kävi viime eduskuntavaalit, Pekkarinen toteaa.

Paavo Lipposelle ja Sdp:lle vaalit olivat kaikkien aikojen tappio, Pekkarinen arvioi.

– Yli-itsevarma asenne, se sama millä hän kansaa kuulematta yhdessä Sauli Niinistön kanssa vei Suomen euroon, Timo Soinin joukkojen ja vähän Paavo Väyrysen ja keskustankin halveeraaminen, eivät purreet.

SUOMENMAA

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI