Pekkarinen on valmis esittämään rannikkoseudun voimaloille enemmän julkista tukea
26.08. 09:08

Helsingin Energialla on viisi voimalaitosta Helsingissä, jotka toimivat sekä kivihiilellä että maakaasulla. Kuva: Maiju Torvinen
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) uskoo, että biohiilellä on Suomessa valoisa tulevaisuus. Hän arvioi, että biohiili nousee puukaasun ohella vakavasti otettaviksi vaihtoehdoiksi, kun kivihiiltä ja maakaasua korvataan puuperäisillä polttoaineilla.
Ominaisuuksiltaan kivihiileen verrattavaa biohiiltä tarvittaisiin tulevaisuudessa etenkin rannikkoseutujen suurten kaupunkien voimaloissa. Polttoainevaihdoksesta hyötyisivät sekä maakunnat että pääkaupunkiseutu.
– Biohiili valmistetaan ensin maakuntien puuperäisestä raaka-aineesta ja lopulta se laivataan pääkaupunkiseudun voimaloihin, hän sanoo.
Pekkarinen arvioi, että rannikkoseuduilla, kuten Helsingissä hake ja turve eivät ole hiiltä korvaavia polttoaineita, koska Helsingin voimalat tarvitsevat niin paljon polttoaineita.
Pekkarinen on valmis vauhdittamaan polttoainevaihdoksia. Hänen mielestään rannikkoseudun voimaloiden pitäisi tavalla tai toisella saada korkeampi tukia kuin sisämaan voimaloiden.
– Jo uusiutuvan energiaa koskevassa periaatepäätöksessä linjattiin, että julkinen tuki hiilen voittamiseksi voisi olla korkeampi esimerkiksi Helsingissä kuin muualla Suomessa, hän kertoo.
Valmista tukimallia ei vielä ole. Parhaillaan elinkeinoministeriössä valmistellaan kivihiilen korvaamiseen puulla tähtäävää tukijärjestelmää.
Pekkarinen mainitsee, että biohiilen ja biokaasun tuotantoon tarvittaisiin tukea, kuten esimerkiksi vaihtuvahintaista puusähkön hintatukea. Sen sijaan monet vanhat kivihiilivoimalat eivät pysty vielä polttamaan puun ja turpeen sekoitusta. Nämä voimalat tarvitsevat tukea investointeihin.
– Nyt haetaankin sellaista tukimallia, joka olisi tasapuolinen kaikille hiililaitoksille.
Pekkarinen myöntää, että energiaverojen korotukset hidastavat polttoainevaihdoksia. Osa rannikon voimalaitoksista voisi jo nyt korvata kivihiilen puun ja turpeen yhdistelmällä.
Janne Impiö
Lue lisää torstain Suomenmaasta.
- 05.02. 08:00 Sosiaalinen media toi uusia vaalityöntekijöitä
- 04.02. 14:52 Urpilaisen kuntakosinta ei riitä Kiviniemelle
- 04.02. 06:00 Heinäpellon tappipojasta presidenttiehdokkaaksi
- 03.02. 15:00 Väyrynen ryhtyy töihin keskittämistä vastaan
- 03.02. 13:09 Poliisijohtaja: Tilanne haastava, ei kriittinen
- 03.02. 09:57 Jäätteenmäki Niinistön takana
- 03.02. 08:35 Pekka ja Sauli ovat median juoksupoikia
- 02.02. 17:07 Kiviniemi lupasi välikysymyksen
- 02.02. 15:52 Perttula patistelee jatkamaan Väyrysen herätystyötä
- 02.02. 12:59 Keskusta rajuna: Hallitus ei kuuntele kuntia tosissaan
- 30.01. 15:00 ”Mummot ovat itkeneet ja rukoilleet”
- 26.01. 11:26 Keskusta kiitti matkalahjalla
- 27.01. 15:34 Saarikko tukee Haavistoa
- 23.01. 10:16 Katainen kosii keskustaa
- 18.01. 10:46 Radio Nova leimasi UKK:n biseksuaaliksi
- 27.01. 13:44 Ministerit ulos kabineteista, keskusta vaatii
- 24.01. 13:14 Manner harkitsee Kiviniemen haastamista
- 26.01. 14:19 YLE: Pekkarista kiinnostaa
- 12.01. 17:09 Kiviniemi: Urpilainen haukkui oman budjettinsa
- 03.02. 08:35 Pekka ja Sauli ovat median juoksupoikia
