Paavon poppoo käynnisti nettikampanjansa
17.12. 08:00

– Kannattaisi tutkailla, kuinka ehdokkaiden puheet ja teot vastaavat toisiaan, Antti Kurvinen sanoo. Kuva: Jari Laukkanen
Keskustan presidenttiehdokkaan Paavo Väyrysen nuorisoverkosto on avannut Internet-sivunsa.
Pop art- ja retrohenkisillä nettisivuilla nuorisoverkosto kertoo, miksi nuorten äänestäjien kannattaa luottaa vaaleissa Väyryseen. Sivuilla on lisäksi kuvia ja videoita ehdokkaan kampanjan varrelta. Sivuille tulee uudenlainen Internet-peli ja musiikkia. Poppoo aloittaa myös toimintansa sosiaalisessa mediassa.
Paavon poppoo katsoo, että suomalaisen politiikan supertähdellä ja elävällä legendalla on runsaasti sanottavaa myös nuoria koskettaviin tämän päivän ja huomisen yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Poppoo on listannut syitä, miksi Paavo on ”pop”. Väyrysen ihmiskuntapolitiikka, jossa kulutuksen sijaan korostetaan henkisiä ja yhteisöllisiä arvoja, vetoaa nuoriin.
Väyrynen arvostaa sivistystä ja erityisesti tasa-arvoisia mahdollisuuksia kouluttautua. Hän on yrittäjä ja tuntee tämän työn kautta nuorten syrjäytymisen taustat. Nuorille on tärkeää, että Paavo Väyrynen on tiukasti sotilaallisen liittoutumattomuuden puolella ja vastustaa Nato-jäsenyyttä. Paavon poppoo haluaa varjella Suomen itsemääräämisoikeutta Euroopan unionin kehityksessä.
– On kummallista, että Sauli Niinistö ja Paavo Lipponen ovat leimanneet markan paluusta puhumisen pelotteluksi ja vaaralliseksi populismiksi. Samaan aikaan niin suomalaiset kuin kansainväliset asiantuntijat miettivät toimenpiteitä, joita mahdollinen kansallisiin valuuttoihin palaaminen vaatisi. Meillä Väyrynen on käynyt läpi tätä vastuullista pohdiskelua. Minun mielestäni markalla pelottelu on halvinta populismia tässä eurooppalaisessa talouskriisissä, Paavon poppoon vetäjä Antti Kurvinen sanoo.
– Kun nuoret miettivät, ketä tulisi äänestää arvojohtajaksi, on hyvä tutkailla kuinka ehdokkaiden teot ja puheet vastaavat toisiaan. Lipponen ja Niinistö vastustavat nyt eriarvoisuuden lisääntymistä ja vaativat puuttumista nuorten syrjäytymiseen. Heidän yhteishallituksensa kuitenkin leikkaisi heikoimmassa asemassa olevilta lapsilta ja nuorilta surutta. Paavo Väyrysen nuorisokoti Keminmaalla tekee käytännön työtä syrjäytyneiden nuorten kanssa. Niinistöä markkinoidaan talousosaajana. Meidän Paavomme pyörittää menestyvää yritystä ja on luonut uusia työpaikkoja kotimaakuntaansa. Niinistö on ollut ikänsä valtion virkamies, Kurvinen toteaa.
SUOMENMAA
Paavon poppoon sivut- 21.05. 17:56 Isopalkkaisille satasia, pienipalkkaisille kymppejä
- 21.05. 16:47 Etelä-Savon nuoret Puumalan puolesta
- 21.05. 14:17 ”Pieni, säästetty ja korostetusti Nato-yhteensopiva armeija”
- 21.05. 11:59 Kilpeläinen: Viidennes ehdokkaista nuoria
- 21.05. 11:19 Vehviläinen kannattaa Sipilää
- 21.05. 08:17 Puumala: Päättäjät eivät kuule heikkojen ääntä
- 18.05. 11:59 Talvitie kaipaa mielikuvitusta Venäjän suhteisiin
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 16.05. 17:02 ”Yhä useampi metsäkone sammutetaan”
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 25.04. 16:55 Kansanedustaja huolestui veroilmoituksista
- 24.04. 19:06 Kiviniemen shokki-ilmoitus sai Kauniston kampanjoimaan

