Opiskelijat vaativat Sata-komiteaa uudelleen töihin
18.05. 12:29

Keskustan opiskelijaliiton mielestä työnteon pitää olla kaikissa oloissa kannattavampaa kuin sosiaaliturvan varassa eläminen. Kuva: Paula Åström
Keskustan opiskelijaliitto KOL hoputtaa Sata-komiteaa uudelleen töihin. Perusturva paremmaksi, sosiaaliturva selkeämmiksi ja työnteko aina kannattavaksi, KOL listaa uudet työt sosiaaliturvauudistusta pohjustaneelle komitealle.
Opiskelijaliiton mielestä Suomessa riittää töitä sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen eteen. Siksi työnsä jo kertaalleen lopettaneen Sata-komitean pitäisi kääriä hihansa, uudistaa joukkoaan ja ryhtyä uudelleen hommiin.
– Jatkossa uudistustyötä on vain tehtävä uudella tapaa. Valmisteluvaltaa ei saa jättää ainoastaan omaa etuaan valvovien etujärjestöjen käsiin, KOL huomauttaa.
Keskustaopiskelijat siirtäisivät uudistusten valmistelun riippumattomista kotimaisista ja ulkomaisista talous- ja yhteiskuntapolitiikan asiantuntijoista koottavalle työryhmälle.
Etujärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan tehtäväksi jäisi esityksen arviointi. Kansanvallan kannalta tällainen valmistelu ei olisi ongelmallista, sillä päätökset tekee viime kädessä kansan valitsema eduskunta.
– Sata-komitean epäonnistumisen syy oli siinä, että komitean jäsenistä vain harva näki metsää puilta. Tulevaan valmisteluun tarvitaan ihmisiä, jotka tekevät oikeasti töitä kokonaisuudistuksen eteen. Täysin riippumattomia asiantuntijoita ei ole tietenkään olemassa, mutta kokonaisuuden näkeviä on, KOL:n puheenjohtaja Markus Ylimaa sanoo.
KOL ajaa nykyistä parempaa sosiaaliturvaa ja yksinkertaista järjestelmää.
– On löydettävä keino, jolla yhdistää sosiaaliturva ja verotus saumattomaksi sekä mahdollisimman yksinkertaiseksi kokonaisuudeksi. Samalla on päästävä eroon kannustinloukuista. Työnteon on oltava kannattavaa kaikissa olosuhteissa, KOL:n puheenjohtaja vaatii.
Ylimaan mielestä tärkein haaste on päästä eroon tilkkutäkistä, joka koostuu noin 150:stä eri Kelan maksamasta tuesta.
– Nykyistä järjestelmää eivät ymmärrä edes alan asiantuntijat, saati apua oikeasti tarvitsevat. Yksinkertainen ja eri tilanteissa elävien ihmisten muuttuvia tarpeita palveleva sosiaaliturva parantaisi heikoimmassa olevien ihmisten hyvinvointia merkittävällä tavalla, Ylimaa sanoo.
SUOMENMAA
- 21.05. 17:56 Isopalkkaisille satasia, pienipalkkaisille kymppejä
- 21.05. 16:47 Etelä-Savon nuoret Puumalan puolesta
- 21.05. 14:17 ”Pieni, säästetty ja korostetusti Nato-yhteensopiva armeija”
- 21.05. 11:59 Kilpeläinen: Viidennes ehdokkaista nuoria
- 21.05. 11:19 Vehviläinen kannattaa Sipilää
- 21.05. 08:17 Puumala: Päättäjät eivät kuule heikkojen ääntä
- 18.05. 11:59 Talvitie kaipaa mielikuvitusta Venäjän suhteisiin
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 16.05. 17:02 ”Yhä useampi metsäkone sammutetaan”
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 25.04. 16:55 Kansanedustaja huolestui veroilmoituksista
- 24.04. 19:06 Kiviniemen shokki-ilmoitus sai Kauniston kampanjoimaan
