Suomenmaa Facebookissa RSS

Opiskelijajärjestöt lakkauttaisivat pakkohaun

31.07. 09:00

Nykyään keskustanuorten liittohallituksessa vaikuttavalla Heikki Kaistolla on runsaasti näkemyksiä ammattikorkeakoulutuksesta. Hän on istunut myös Oulun seudun ammattikorkeakoulun hallituksessa. Kuva: Petra Pöyliö

Ammattikorkeakoulutuksen keskeyttää joka kymmenes opiskelija.

– Varsinainen ongelma on muutamissa kriisipesäkkeissä, joissa peräti puolet luokasta saattaa keskeyttää opintonsa, Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto Samokin entinen puheenjohtaja Heikki Kaisto kertoo.

Opiskelijajärjestöissä ei pidetä keskimääräistä keskeyttämisprosenttia järisyttävänä.

– Jos ammattikorkeakoulun keskeyttänyt jää täysin tyhjän päälle ilman opiskelu- tai työpaikkaa, on se erittäin hälyttävää, Keskustan Opiskelijaliiton puheenjohtaja Marjaana Hoikkala sanoo.

Samokin puheenjohtaja Simo Takanen pohtii, että keskeyttämisiä saataisiin hillittyä, jos opiskelijat saisivat hakea suurempiin kokonaisuuksiin. Tällöin korkeakouluun hakiessa ei päätettäisi vielä suuntautumisvaihtoehtoa.

– Nuoret eivät välttämättä päädy oikealle alalle, kun tarjolla on tuhat eri hakukohdetta, Takanen huomauttaa.

Suomen lukiolaisten liiton puheenjohtaja Teppo Säkkinen muistuttaa, että keskeyttämisien takana voi mahdollisesti olla ontuva opinto-ohjaus.

Liitto on ajanut vuosikausia, että 200 lukiolaista kohden pitäisi toimia vähintään yksi opinto-ohjaaja.

Säkkinen kertoo, että lukiolaisilta on tullut myös aiempina vuosina viestiä, että opinto-ohjaajat väheksyvät ammattikorkeakoulua, eivätkä koulua koskevat tiedot ole aina hallinnassa.

Sekä Samok, Suomen lukiolaisten liitto että Keskustan Opiskelijaliitto ajavat niin sanotun pakkohaun poistamista.

Pakkohaku on järjestelmä, jossa ylioppilaiden on 25–vuotiaiksi asti työmarkkinaetuuksien menettämisen uhalla haettava ammattikorkeakouluun tai toisen asteen ammatilliseen koulutukseen.

Järjestöt uskovat, että pakkohaun poistuessa opiskelupaikkoja avautuu enemmän motivoituneille opiskelijoille.

Keskustalainen sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Tuomo Hänninen pitää mahdollisena, että ensi vaalikaudella ammattikorkeakoululakia läpikäydessä uudistetaan hakujärjestelmä pakkohakuineen.

Puolueet ovat hänen mukaansa yhtä mieltä siitä, ettei pakkohaku sellaisenaan ole järkevä.

Janika Tikkala

Maija Tahkola

Lue lisää ammattikorkeakouluasioista perjantain Suomenmaasta.

SÄÄ
TUOREIMMASSA SENTTERISSÄ