Nuorilta verkosto Väyrysen tueksi
22.10. 16:37
Keskustanuoret luo Paavo Väyrysen taakse nuorisoverkoston. Mukaan kutsutaan nuoria yli puoluerajojen.
– Paavo Väyrynen on suomalaiselle nuorelle paras presidentti muuttuvassa maailmassa ja itsenäisessä Suomessa, Keskustanuorten puheenjohtaja Antti Kurvinen vakuutti järjestön liittokokousyleisölle.
Kokouksessa vieraillut Väyrynen pitää nuorten tukea äärimmäisen tärkeänä.
– Nuorten täytyy puhutella nuoria, Väyrynen totesi.
Kurvisen mukaan verkoston tekemässä kampanjassa tuodaan esille, että Väyrynen ei kannata Suomen eristäytymistä muusta maailmasta.
– Väyrynen ei ole missään vaiheessa kieltänyt Suomen kansainvälisen yhteistyön merkitystä, Kurvinen korosti.
– Verkosto perustuu ajatukselle, että Paavo on politiikan supertähti erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
Eniten verkoston toiminta keskittyy Internetiin. Kampanjaa varten perustetaan esimerkiksi oma sivusto. Verkoston toiminta avataan ensi viikolla puolueristeilyn yhteydessä.
Parhaillaan Nilsiän Tahkolle kokoontunut liittokokous vahvistaa nuorisoverkoston perustamisen huomenna sunnuntaina toimintasuunnitelman yhteydessä.
JANIKA TIKKALA
- 21.05. 17:56 Isopalkkaisille satasia, pienipalkkaisille kymppejä
- 21.05. 16:47 Etelä-Savon nuoret Puumalan puolesta
- 21.05. 14:17 ”Pieni, säästetty ja korostetusti Nato-yhteensopiva armeija”
- 21.05. 11:59 Kilpeläinen: Viidennes ehdokkaista nuoria
- 21.05. 11:19 Vehviläinen kannattaa Sipilää
- 21.05. 08:17 Puumala: Päättäjät eivät kuule heikkojen ääntä
- 18.05. 11:59 Talvitie kaipaa mielikuvitusta Venäjän suhteisiin
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 16.05. 17:02 ”Yhä useampi metsäkone sammutetaan”
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 25.04. 16:55 Kansanedustaja huolestui veroilmoituksista
- 24.04. 19:06 Kiviniemen shokki-ilmoitus sai Kauniston kampanjoimaan

