Sauli Niinistö iloitsee kamreerien paluusta
12.11. 18:39

Sauli Niinistö esitteli presidenttinäkemyksiään TV1:n Ykkösaamussa
Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö sanoo pitävänsä kunniamainintana kamreeri-titteliään. Hän kertoi näkemyksensä TV1:n Ykkösaamussa.
Niinistö analysoi ohjelmassa Kreikan ja Italian pääministerivalintoja.
Kreikan johtoon nousee Euroopan keskuspankin entinen varapääjohtaja Lucas Papadimos.
- Tämä on paras uutinen Kreikasta moneen vuoteen. Tunnen hänet hyvin, hän on vakauden kannattaja. Nyt tiedetään, että Kreikassa valtion johto on päättäväisesti oikealla asialla.
Italiassa Silvio Berlusconi on vaihtumassa Mario Montiin. Monti on entinen EU:n kilpailukomissaari.
Italian pääministerin vaihtuminen on Niinistön mukaan Italiasta paras uutinen vuosiin. Hän pitää myös Montia vakauden miehenä.
- Olen hänen kanssaan paljon puhunut ja sopinut asioita, Niinistö kertoi Ykkösaamussa.
Pankkimiesten hakeminen poliitikkojen tilalle on Niinistön mukaan seurausta siitä, että politiikan voimin ei ole kyetty tekemään välttämättömiä ratkaisuja.
Hän sanoo, että kamreerit, valtiovarainministerit, pantiin paljolti sivuraiteelle 2000-luvun alussa. Niinistö arvioi, että heidän roolinsa nousi vähän liian vahvaksi, ja silloin näytti siltä, että talous menee eteenpäin.
- Tämä on nyt kamreerien paluuta, hän viittasi Kreikan ja Italian valintoihin..
Toimittaja Jari Korkki kysyi Niinistöltä, miltä pilkkanimeksi tarkoitettu kamreeri maistuu nyt.
- Se maistuu kunniamaininnalta, Niinistö vastasi.
Niinistön mukaan koko ylivelkaantunut läntinen maailma on nyt totuuden hetken edessä. Hän katsoo, että vuosien aikana on rakennettu valheellinen hyvinvointi valheellisen rahan turvin.
- Siitä on palattava takaisin.
Niinistö esitteli ohjelmassa näkemyksiään presidentin tehtävistä. Kommenttipuheenvuoron saanut europarlamentaarikko Riikka Manner (kesk.) tulkitsi, että tammikuun presidentinvaalien pääehdokkaat ovat Niinistö ja keskustan Paavo Väyrynen.
Mannerin mukaan kaksikon linjat eroavat selvästi toisistaan. Paavo Lipposen (sd.) Manner tulkitsee edustavan paljolti samoja näkemyksiä kuin Niinistö.
PENTTI MANNINEN
Suomenmaa
Ylen uutinen Ykkösaamusta
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 16.05. 17:02 ”Yhä useampi metsäkone sammutetaan”
- 16.05. 15:57 Keskustan jäsenäänestyksessä 1465 ennakkoääntä
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 16.05. 15:47 Keskusta Turkuun 2014
- 16.05. 12:35 Vetoomus: Puolustusvoimien palvelukeskus Joensuuhun
- 16.05. 06:00 Kansanliike veti Mikko Jämsän keskustaan
- 15.05. 16:38 Kreikka uusiin vaaleihin
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 18.04. 10:08 Keskusta niukasti kakkosena
- 18.04. 12:21 Sirkka-Liisa Anttila vetoaa Elsi Kataiseen
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 18.04. 11:25 Kanerva valittaa hoviin, eduskuntapaikka vaakalaudalla
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan

