Suomenmaa Facebookissa RSS

”Niinistö ei ole yhteistyöjohtaja”

14.01. 12:00

Hannes Manninen oppi politiikkaurallaan tuntemaan nykyiset ehdokkaat. Kuva: Jari Laukkanen

Ex-ministeri Hannes Manninen (kesk.) arvioi, että presidenttiehdokas Sauli Niinistö ei ole innostaja eikä yhteistyöjohtaja.

– Hän on liian usein yksityiskohtiin takertuva mielipiteiden kosiskelija, Manninen kirjoittaa Suomenmaan Keskustelu-palstalla.

– Kun olen seurannut hänen työskentelyään eduskunnan puhemiesneuvoston johdossa neljän vuoden ajan, en näe hänessä sellaista johtajuutta, jota presidentiltä vaaditaan, viime vaalikauden eduskunnan valtiovarainvaliokuntaa johtanut Manninen luonnehtii.

Pitkään eduskunnassa istunut, mutta keväällä kansanedustajan hommat jättänyt Manninen sanoo tuntevansa keskeisimmät presidenttiehdokkaat poliitikkoina ja johtajina kohtuullisen hyvin. Hän pitää selvänä, että jokainen heistä pystyy hoitamaan presidentille kuuluvat tehtävät, mutta ”heidän välillään on suuria eroja”.

– Hyvällä johtajalla on selkeä näkemys tulevaisuudesta sekä tavoitteet ja luja tahto toteuttaa ne. Hän ei saa vain seurata yleistä mielipidettä, vaan johtaa sitä. Hänen on oltava innostava, oikeudenmukainen, ihmisiä kunnioittava ja yhteistyöhön pystyvä, entinen valtiopäivämies määrittelee.

Timo Soini ei ole Mannisen mielestä riittävän kokenut ja vastuullinen johtaja.

– Hän on pikemminkin mielipiteiden aallonharjalla ratsastava populisti. Hänen ulko- ja turvallisuuspoliittinen tietotaitonsa on vielä perin ohutta.

Paavo Lipposessa on Mannisen mielestä parhaimmillaan tahdonvoimaa ja johtajuutta, vaikka kannanotot joskus ailahtelevat.

– Hänen halveksuntansa ja ylimielisyytensä maaseudun väkeä ja eri mieltä olevia kohtaan on ajoittain sellaista, joka ei sovi presidentille, kirjoittaja määrittelee.

Näkemyksellisyyttä on Mannisen mielestä eniten Paavo Väyrysessä, jolla on myös luja tahto toteuttaa tavoitteitaan.

– Hän on ahkera ja rohkea sekä koko Suomen tunteva ja siitä huolta pitävä. Hän on perustellusti koko kansan presidentti.

Hannes Manninen myöntää, että kukaan ei ole täydellinen, ja päätyy pitämään tohtori Väyrystä parhaana Suomen presidentiksi.

SUOMENMAA

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI