Suomenmaa Facebookissa RSS

Nato-jäsenyyden varjolla ei käydä kauppaa

14.12. 13:56

Jussi Niinistö ei pane painoa amerikkalaistutkimukselle, jonka mukaan Suomen Nato-jäsenyys lisäisi investointeja Suomeen. Kuva: Jari Laukkanen

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) ei usko suomalaisten suhtautumisen Nato-jäsenyyteen muuttuvan, vaikka se edistäisi ulkomaisia sijoituksia.

Amerikkalainen kauppakamari AmCham kysyi 30 ulkomaalaisomisteiselta jäsenyritykseltään, miten investointeja Suomeen voitaisiin lisätä. Yksi edistävä tekijä olisi yritysjohtajien vastausten perusteella Suomen liittyminen Natoon. Asiasta uutisoi STT.

– En ole koskaan asiaa tuosta vinkkelistä osannut ajatellakaan. Ei tämä vaikuta meidän ratkaisuihin millään tavalla. En usko, että Nato-jäsenyyden kannatus tällaisesta tutkimuksesta nousee tai laskee, Niinistö totesi Suomenmaalle.

Niinistön mielestä tutkimuksia ja tutkimuksen tekeviä laitoksia on monenlaisia, ja tutkimuksia tulee ja menee.

Amerikkalaiset yritykset investoivat vuosittain Pohjoismaihin vajaan 60 miljardin euron edestä, josta Suomen osuus on vain kaksi prosenttia.

Niinistön mukaan amerikkalaisen kauppakamarin tutkimuksella ei ole vaikutusta Suomessa käytävään keskusteluun.

– Tällainen asia ei ole se, minkä takia ihmiset varmastikaan tekevät ratkaisuja. Kyllä se on ihan aidosti turvallisuuskysymys, että lisääkö vai vähentääkö Nato-jäsenyys Suomen turvallisuutta, Niinistö sanoo.

Jussi Niinistön omasta mielestä Nato-jäsenyys ei tällä hetkellä lisäisi Suomen turvallisuutta.

SEPPO KUISMA

Suomenmaa/Helsinki

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI