Suomenmaa Facebookissa RSS

”Mummot ovat itkeneet ja rukoilleet”

30.01. 15:00

Eeva Maria Maijala tuki voimakkaasti Paavo Väyrystä presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella. Kuva: Esko Fält

Presidentinvaalit ovat nostaneet suuret tunteet pinnalle myös Lapissa. Keskustan kansanedustaja Eeva Maria Maijala on saanut harvinaisen kiivaan palauteryöpyn.

Lapin Kansa uutisoi presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen, ettei Maijala voi tukea Sauli Niinistöä ja kokoomuksen tämän hetkistä politiikkaa.

Tämä riitti: kansa hermostui.

Maijalaa on viikon verran syytetty kaikista vihreiden teoista, jopa petojen suojelusta. Palautetta on tullut niin paljon ja niin ikävässä sävyssä, ettei edustaja enää jaksa vastata puhelimeensa.

– Harteilleni on lastattu kaikki, mitä kuuluu sanoihin presidentti ja homous, aseistakieltäytyminen, ateismi ja opintojen keskenjättäminen. Katsotaan, että hyväksyn Antonion rattijuoppouden ja sitä kautta toisen rattijuopon aiheuttaman 11-vuotiaan tytön kuoleman, Maijala kertoo.

– Moni minua äänestänyt mummo on itkenyt kauhusta ja rukoillut.

Maijala korostaa, ettei tue presidentinvaaleissa millään tavalla Pekka Haavistoa eikä Sauli Niinistöä.

Kansanedustaja myöntää tehneensä virheen ajattelemattomalla tokaisullaan. Hän aikoo oppia muotoilemaan sanomisensa jatkossa aikaisempaa paremmin.

Maijala arvioi, että voisi kirjoittaa kirjan, miksi ei kannata Haavistoa.

– Julkisesti on hyvin tiedossa kantani pedoista ja se, että en hyväksy sukupuolineutraalia avioliittoa.

– En voi hyväksyä kokoomuksenkaan itsestään selvää ylivaltaa ja ylimielisyyttä. En voi tukea heidän ajamaansa keskittämis- ja syrjäseutujen tyhjentämispolitiikkaa ja Nato-myönteisyyttä, euro-asioiden hoitamisesta puhumattakaan, Maijala kertoo.

SUOMENMAA

Eeva Maria Maijalan kirjoitus julkaistaan kokonaan tiistaina 31.1. Suomenmaan mielipidesivuilla

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI