Suomenmaa Facebookissa RSS

Ministerit ulos kabineteista, keskusta vaatii

27.01. 13:44

Keskustan entisten ministereiden mielestä kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) on aika kertoa, mitä hallitus suunnittelee kunnille. Kuva: Jari Laukkanen

Edellisen hallituksen keskustalaiset ministerit haastavat ministerit Henna Virkkusen (kok.) ja Maria Guzenina-Richardsonin (sd.) julkiseen väittelyyn kuntauudistuksesta.

Edellinen kuntaministeri Tapani Tölli ja edellinen sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula peräävät hallitukselta oikeaa tietoa kuntauudistuksesta.

– Epävarmuus on johtanut sekasortoiseen tilaan Suomen kunnissa, Tölli ja Rehula jyrisevät.

Ministerit saavat valita väittelylle ajan ja paikan. Kansalaiset ja tiedotusvälineet ovat tervetulleita seuraamaan tilaisuutta. Keskusta tiedottaa mahdollisen keskustelun ajasta ja paikasta erikseen.

Kuntalaiset, kuntien päättäjät ja myös oppositio tarvitsevat vastauksia, keskustan entiset ministerit muistuttavat.

Viime vuosina tehdyt uudistukset palvelujen turvaamiseksi ovat pysähtyneet. Hämmennystä ovat lisänneet uudistusta koskevat ristiriitaiset tiedot sekä hallituspuolueiden näkyvien poliitikkojen epäjohdonmukaiset lausunnot.

Kataisen hallitus on jostain syystä vältellyt keskustelua. Enää se ei voi vetäytyä kabinettien ovien taakse. Suomen kunnissa ilma on sakeana kysymyksistä, Rehula ja Tölli sanovat.

Tölli ja Rehula vaativat ministeri Virkkuselta perustelut jopa maakunnan kokoisille kunnille.

– Selvällä suomen kielellä, edellisen hallituksen ministerit muistuttavat.

Hallituksen kuntauudistus ei kuntaministerinä vaikuttaneen Töllin mukaan perustu mihinkään tutkimustietoon.

– Se on ideologista keskittämis- ja valtapolitiikkaa, jolla romutetaan ihmisten lähipalvelut ja mahdollisuudet vaikuttaa oman kotiseutunsa asioihin, Tölli korostaa.

Ihmisten lähipalveluiden turvaaminen on avainkysymys, entinen sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula korostaa.

– Hallituksen ajama kuntarajojen siirtely ei ratkaise ongelmia sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä. Siksi peruspalveluministeri Guzenina-Richardsonin ehdotukset sosiaali- ja terveysalueista täytyy haastaa avoimessa keskustelussa, Rehula toteaa.

SUOMENMAA

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI