Mieto pettyi keskustaan, kehuu silti Väyrystä
30.11. 14:42

– Omilla tuntui olevan vähän se asenne, että onko entisellä hiihtäjällä aivoja ollenkaan, keskustaan pettynyt ex-kansanedustaja Juha Mieto lataa. Paavo Väyrystä Mieto kehaisee. Kuva: Marcus Hästbacka
Eduskunnasta pudonnut Juha Mieto miettii paluuta politiikkaan. Jos hän lähtisi uudelleen ehdokkaaksi, puolue saattaisi olla joku muu kuin keskusta.
– Onhan niitä – puolueita, Mieto myöntää Seinäjoen Sanomien haastattelussa.
Mietoa, 62, nyppivät vaalirahasotkut ja se, miten keskustapoliitikot pääministeriä myöten unohtivat alkiolaiset perhearvot.
– Lisäksi omilla tuntui olevan vähän se asenne, että onko entisellä hiihtäjällä aivoja ollenkaan, Mieto lataa.
Keskustaan pettynyt Mieto varoo julistautumista Niinistö-faniksi, vaikka kokoomus on kosiskellut hiihtosankaria vuosien varrella kansanedustajaehdokkaakseen.
– No, eiköhän se ole melko varma, kuka vaalit voittaa? hän tyytyy arvioimaan vaaleja.
Kokoomus-ministereiltä löytyi kummasti aikaa jopa ensimmäisen kauden kansanedustajien tapaamiseen, Mieto kehuu. Keskustan ministereillä tuntui aina olevan muuta menoa.
Ainoastaan Mauri Pekkarinen ja Paavo Väyrynen tulivat juttusille ja kyselivät kuulumisia.
– Väyrynen on ehdottomasti mainettaan parempi mies, Mieto kehaisee.
Keskustan johdostakin Miedolla on sanottavaa. Matti Vanhanen olisi saanut olla räiskyvämpi ja jämäkämpi.
– Matti oli johtajana vähän lepsu, koska ei halunnut loukata ketään.
Vaikka Mari Kiviniemi hallitsi asiat, hänkin olisi voinut olla Miedon mielestä persoonallisempi ja näyttää tunteitaan.
– Ei pitääsi olla liian teknokraatti-fiksu, vaikka minkä sitä luonteenpiirteilleen voi, Mieto kommentoi.
SUOMENMAA
Juha Mieto tilittää- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 16.05. 17:02 ”Yhä useampi metsäkone sammutetaan”
- 16.05. 15:57 Keskustan jäsenäänestyksessä 1465 ennakkoääntä
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 16.05. 15:47 Keskusta Turkuun 2014
- 16.05. 12:35 Vetoomus: Puolustusvoimien palvelukeskus Joensuuhun
- 16.05. 06:00 Kansanliike veti Mikko Jämsän keskustaan
- 15.05. 16:38 Kreikka uusiin vaaleihin
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 18.04. 10:08 Keskusta niukasti kakkosena
- 18.04. 12:21 Sirkka-Liisa Anttila vetoaa Elsi Kataiseen
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 18.04. 11:25 Kanerva valittaa hoviin, eduskuntapaikka vaakalaudalla
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan

