Mari Kiviniemi: ”Tapasin saksalaisia ja järkytyin”
31.08. 15:15

Mari Kiviniemi moittii Jyrki Kataisen hallitusta keskittymisestä demarien vaalilupausten lunastamiseen. Kuva: Jari Laukkanen
Ex-pääministeri, keskustajohtaja Mari Kiviniemi arvostelee lujasti nykyhallituksen EU-politiikkaa.
Hän kertoi keskustan eduskuntaryhmälle tapaamisestaan saksalaisten poliitikkotuttavien kanssa maanantaina.
– Hieman järkytyin.
– He kertoivat saman, minkä olemme saaneet suomalaisesta ja kansainvälisestä mediasta lukea ja kuulla viime päivien aikana: rakentavasta EU:n kehittäjästä on tullut omaa oksaansa sahaava häirikkö. Sen sijaan, että Suomi etsisi yhteisiä ratkaisuja, se haluaa erivapauksia.
Kiviniemi sanoo keskustelujen vahvistaneen sen tuntuman, että Suomen asema on toden teolla heikentymässä.
– Vakuusfarssilla hallitus on demareiden johdolla vienyt Suomen sinne, minne emme koskaan saisi joutua. Tässä olemme nyt: todellisessa Impivaarassa, pussin pohjalla, hän kuvasi.
Sinipuna-Suomi on Kiviniemen mukaan muutamassa kuukaudessa tuhonnut aikaisempien hallitusten rakentaman luottamuspääoman, josta hyvinvointimme ja menestyksemme riippuvat.
– Tuota pääomaa tarvittaisiin nyt kipeästi EU:n tulevan kehityksen suunnasta käytävässä keskustelussa puhumattakaan neuvotteluista EU:n yhteisen alue- ja maatalouspolitiikan tulevaisuudesta.
Kiviniemi muistutti ihmisten arvostavan entistä enemmän läheltä tulevaa puhdasta ruokaa.
– Siihen me olemme Suomessa tottuneet ja sitä meillä on tarjota. Oma maataloutemme tulevaisuus on kuitenkin tiiviisti kytköksissä EU:n maatalouspolitiikkaan, keskustajohtaja totesi.
Hän tuskaili, että Jyrki Kataisen hallitus on käyttänyt ensimmäiset kuukautensa EU-asioissa SDP:n vaalilupausten lunastamiseen tavalla, joka on murtanut Suomen aktiiviseen ja rakentavaan vaikuttamiseen perustuneen politiikan.
– Ymmärtääkö hallitus, mitä se on tekemässä ja mitä EU:ssa on tapahtumassa.
Kiviniemen mukaan talouskriisin varjolla kehitys kohti liittovaltiota on kiihtymässä.
– Siinä keskustelussa Suomi näyttää hallituksen toimesta jättäytyneen täysin sivuun. Askeleita kohti liittovaltiota ei kuitenkaan pidä yrittää ottaa vahingossa, vaan ainoastaan aktiivisen kansalaiskeskustelun kautta..
Keskustajohtaja muistutti, että Suomesta tuli aikanaan EMU:n jäsen ilman perusteellista kansalaiskeskustelua ja kansanäänestystä. Keskusta vaati tuolloin kansanäänestystä.
– Eurointoilijat Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö olivat toista mieltä ja veivät Suomen EMU:un omien linjaustensa ja arviointiensa perusteella. Noiden päätösten hintaa olemme nyt maksaneet eurokriisin hoidossa, hän sanoi.
SUOMENMAA
Pentti Manninen
Mari Kiviniemen linjapuhe- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 16.05. 17:02 ”Yhä useampi metsäkone sammutetaan”
- 16.05. 15:57 Keskustan jäsenäänestyksessä 1465 ennakkoääntä
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 16.05. 15:47 Keskusta Turkuun 2014
- 16.05. 12:35 Vetoomus: Puolustusvoimien palvelukeskus Joensuuhun
- 16.05. 06:00 Kansanliike veti Mikko Jämsän keskustaan
- 15.05. 16:38 Kreikka uusiin vaaleihin
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 18.04. 10:08 Keskusta niukasti kakkosena
- 18.04. 12:21 Sirkka-Liisa Anttila vetoaa Elsi Kataiseen
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 18.04. 11:25 Kanerva valittaa hoviin, eduskuntapaikka vaakalaudalla
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan

