Manner harkitsee Kiviniemen haastamista
24.01. 13:14

Riikka Mannerin harkinnassa on ainakin keskustan varapuheenjohtajan paikka. Kuva: Jari Laukkanen
Europarlamentaarikko Riikka Manner, 30, harkitsee keskustajohtaja Mari Kiviniemen haastamista, kertoo tiistain Turun Sanomat.
– Loppukeväästä mietin puheenjohtajatilannetta. Varapuheenjohtajuus on ainakin harkinnassani, Manner kertoo lehden haastattelussa.
Varapuheenjohtajuusmietteistään Manner on kertonut jo syksyllä Suomenmaan haastattelussa.
Mannerin mielestä keskustan vaalimenestystä ei voi suoraan linkittää puolueen puheenjohtajan asemaan.
Presidentinvaalien tulosta keskustan meppi pitää puolueelle erinomaisena ja piristysruiskuna.
Riikka Manner tuki presidentinvaalissa vahvasti Väyrystä. Väyrynen oli vahvana tukena nostamassa Mannerta europarlamenttiin.
Turun Sanomat kysyi puheenjohtajuusmietteitä myös Mauri Pekkariselta ja Tuomo Puumalalta.
Pekkarinen ei halunnut asiaa kommentoida ollenkaan.
Puumala puolestaan aikoo kertoa oman kantansa puheenjohtajakisaan kevään aikana.
Keskustan puoluekokous järjestetään ensi kesäkuussa Rovaniemellä. Kokous valitsee puheenjohtajan, kolme varapuheenjohtajaa ja puoluesihteerin seuraavalle kaksivuotiskaudelle.
SUOMENMAA
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 16.05. 17:02 ”Yhä useampi metsäkone sammutetaan”
- 16.05. 15:57 Keskustan jäsenäänestyksessä 1465 ennakkoääntä
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 16.05. 15:47 Keskusta Turkuun 2014
- 16.05. 12:35 Vetoomus: Puolustusvoimien palvelukeskus Joensuuhun
- 16.05. 06:00 Kansanliike veti Mikko Jämsän keskustaan
- 15.05. 16:38 Kreikka uusiin vaaleihin
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 18.04. 10:08 Keskusta niukasti kakkosena
- 18.04. 12:21 Sirkka-Liisa Anttila vetoaa Elsi Kataiseen
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 18.04. 11:25 Kanerva valittaa hoviin, eduskuntapaikka vaakalaudalla
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan

