Suomenmaa Facebookissa RSS

Lyly kehuu raamisopimusta historialliseksi

28.11. 10:16

Lauri Lyly on erittäin tyytyväinen työmarkkinoiden raamisopimuksen synnystä. Kuva: Jari Laukkanen

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly kehuu, että raamisopimuksen onnistuminen osoittaa suomalaisen työmarkkinamallin toimivan.

– Vastakkaisista väitteistä huolimatta, hän kirjoittaa Suomenmaan Verkkoapilan maanantaikolumnissa.

Hän uskoo, että raamisopimusta edelleen kehittämällä siitä saadaan entistä toimivampi työkalu työmarkkinoille.

– Raamisopimuksen saama kattavuus - noin 94 prosenttia - on yhtä kuin suomalaista työmarkkinahistoriaa. Koskaan aikaisemmin tupoissakaan ei ole saatu vastaavaa määrää sopimusaloja ja palkansaajia mukaan saman sopimuksen piiriin.

SAK:n johtaja huomauttaa Euroopan ja koko maailmantalouden olevan veitsenterällä.

– On todella merkittävää, että Suomessa meillä on työmarkkinamalli, jolla voidaan luoda vakautta ja ennustettavuutta omaan talouteemme. Niin palkansaajille, yrityksille kuin koko kansantaloudellemme. Toivon, että raamiepäilijätkin ymmärtävät tämän. Työllisyyden ja kasvun aikaansaaminen on meidän kaikkien yhteinen etu.

Lyly katsoo, että palaaminen keskitetyn sopimisen tielle seitsemän vuoden jälkeen on ollut sopimisyhteiskunnan voitto.

– Maaliin pääsemisessä oleellisessa roolissa on ollut vahva työmarkkinajärjestöjen yhteistyö ja tahtotila SAK:lla, sen liitoilla ja koko ammattiyhdistysliikkeellä, hän kehaisee.

Ay-johtaja hahmottelee, että työntekijöitä ja ammattiyhdistysliikettä ajatellen raamisopimuksella saadaan aikaan asioita, joilla työelämää pystytään uudistamaan liittokierroksia laajemmin.

– Liikkeen vaikutusvalta yhteiskunnan kehittämisessä ja työelämän lainsäädännön valmistelussa vahvistuu. Se on tärkeä asia, kun ollaan heikomman puolella ja edistetään yhdenvertaisuutta ja ihmisarvoista työelämää.

Lylyn mukaan raamisopimus kertoo myös sen, että niin halutessaan ammattiyhdistysliike pystyy vaikuttamaan suomalaisessa yhteiskunnassa.

– Mutta se vaatii keskinäisen yhteistyön onnistumista. Tätä yhteistyötä meidän on syytä vaalia, vaikka ymmärrettävästi olemme aina välillä eri mieltäkin asioista.

Lyly toteaa työmarkkinajärjestöjen eroavan muista kansalaisjärjestöistä siinä, että ne pystyvät itse myös toteuttamaan keskenään sopimansa asiat.

– Tämä on hyvä muistaa, kun on keskusteltu siitä, onko työmarkkinajärjestöillä valtaa vai ei. Paljon on siis meistä itsestämme kiinni.

PENTTI MANNINEN

Suomenmaa

Lauri Lylyn kolumni

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI