Suomenmaa Facebookissa RSS

Laaninen muistuttaa sinipunamiesten perinnöstä

30.09. 14:35

Sauli Niinistö muistetaan valtiovarainministerivuosistaan Paavo Lipposen hallituksessa. Tiukkaa taloutta Niinistö vaali myös eduskunnan puhemiehenä. Kuva: Jari Laukkanen

Kataisen ja Urpilaisen sinipunahallituksen politiikka alkaa muistuttaa päivä päivältä enemmän Lipposen ja Niinistön linjaa, tylyttää keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen blogissaan.

Kokoomuksen ja Sdp:n tulevat presidenttiehdokkaat Sauli Niinistö ja Paavo Lipponen johtivat edellistä sinipunahallitusta vuosina 1995–2003.

– Sinipunamiesten valtakauden laskua maksetaan vieläkin eriarvoistumisena ja syrjäytymisenä. Lipponen ja Niinistö leikkasivat kaikkein heikoimmilta, ajoivat rujoa keskittävää politiikkaa, joka kuritti maakuntia ja keskittyi suurten kaupunkien etujen ajamiseen. He veivät Suomen euroon kansalta kysymättä, Laaninen lataa.

Laaninen huomauttaa, että Kataisen–Urpilaisen sinipuna aikoo taas leikata heikoimpien ja pienituloisimpien palveluja miljardeilla.

– Sinipuna aikoo keskittää suomalaiset työpaikkoineen ja palveluineen muutamaan keskukseen, kun se runnoo suurimman osan kunnista väkisin suurimpien kaupunkien kylkeen.

– Jälleen sinipuna on laput silmillä EU:n suhteen, kun se ajaa epätoivoisesti epämääräisiä Kreikka-vakuuksia ja kaksinkertaistaa Suomen takausvastuut vaieten siitä, että sen päätökset edistävät liittovaltiokehitystä EU:ssa.

Kovaa ja eriarvoistavaa politiikkaa ajavan hallituksen vastapainoksi maan johtoon tarvitaan koko Suomen etua ajava ja kansallisia etuja puolustava presidentti, keskustan puoluesihteeri vaatii.

Paavo Väyrynen hallitsee suvereenisti presidentin ydintehtävän, ulko- ja turvallisuuspolitiikan. Hän on myös koko ikänsä puolustanut koko maan kehittämistä ja Suomen itsenäisyyttä, eikä varmasti jää presidentin tehtävässä pelkäksi kumileimasimeksi, Laaninen kehuu.

SUOMENMAA

Timo Laanisen blogi
SÄÄ
NÄKÖISLEHTI