Suomenmaa Facebookissa RSS

Länsi-Savo: Manner harkitsee Kiviniemen haastamista

03.11. 10:05

Riikka Manner tuumii, pyrkiäkö keskustan puheenjohtajaksi. Kuva: Jari Laukkanen

Europarlamentaarikko Riikka Manner harkitsee lähtemistä mukaan keskustan puheenjohtajakisaan ensi kesänä, kirjoittaa Länsi-Savo. Manner kertoo, että häntä on pyydetty haastamaan istuva puheenjohtaja Mari Kiviniemi.

– Teen ratkaisut myöhemmin. En ole aktiivisesti miettinyt, asetunko ehdolle vaaleihin, Manner sanoi lehdelle.

Manner lupaa tehdä päätöksen ensi vuoden alussa.

Mannerin mielestä kilpailu puheenjohtajan paikasta on aina hyväksi. Hän ei laita nykyisen puheenjohtajan Kiviniemen piikkiin keskustan rajusti pudonnutta kannatusta.

– Olen ollut tyytyväinen Mariin. Hän on johtanut puoluetta hyvin.

Kiviniemi selvisi Mannerin mielestä mainiosti myös pääministerijaksosta.

Keskusta valitsee puheenjohtajan puoluekokouksessaan 8.–10. kesäkuuta 2012. Kiinnostuksensa puheenjohtajan tehtäviin on ilmaissut aiemmin nykyinen varapuheenjohtaja Tuomo Puumala.

Varkaudesta kotoisin oleva 30-vuotias Riikka Manner valittiin Euroopan parlamenttiin kaksi vuotta sitten. Hän toimii nyt presidenttiehdokas Paavo Väyrysen tukiryhmän vetäjänä.

STT, SUOMENMAA

Länsi-Savon uutinen

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI