Kuntauudistukselle professoreilta täystyrmäys
21.09. 04:00

Kunta-alan professorit vastustavat jyrkästi kuntien pakkoliitoksia. – Jos uudistuksen haluaa toimimaan, keskeisten tahojen on oltava mukana sitä suunnittelemassa, Arto Haveri näkee. Arkistokuva: Paula Åström
Hallituksen ajama kuntauudistus saa täystyrmäyksen yliopistomaailmasta. Suomenmaan haastattelemat kolme kunta-alan professoria ovat kaikki sitä mieltä, että uudistus on keskeytettävä ja sen lähtökohtia on pohdittava uudelleen.
– Hallituksen tulisi nyt ottaa aikalisä ja käynnistää laajapohjainen suunnittelu. Ei niin, että suunnitellaan pienessä porukassa ja sitten tuodaan lopputulos annettuna, Tampereen yliopiston kunnallispolitiikan professori Arto Haveri vetoaa.
Vaasan yliopiston aluetieteen professori Hannu Katajamäki pitää uudistuksen valmistelutapaa suorastaan kansalaisten halveksuntana.
– Suunnittelua on tehty hallintokeskeisesti ja julkisuudelta pimennossa, kun taas paikallisyhteisöt ja pienten kuntien päättäjät on ohitettu täysin.
Katajamäen mielestä kuntarakenteen sijaan Suomessa pitäisi pohtia palveluita.
– Suomen ikuinen ongelma on, että kun puhutaan siitä, miten turvataan kansalaisille palvelut maan eri osissa, ruvetaan puhumaan kuntarakenteesta. Nykyinenkin hallitus ikään kuin puhuu palveluista, mutta käytännössä reformin kärki on suunnattu siihen, että kun suurennetaan kuntakokoa niin hyvä tulee, Katajamäki syyttää.
– Jos hallitus tosissaan tavoittelee kilpailukykyistä, rohkeaa ja oikeudenmukaista Suomea, kuntareformissa pitäisi luottaa enemmän paikallisyhteisöihin ja pientenkin kuntien kykyyn nähdä omien asukkaidensa tarpeet.
Myös Lapin yliopiston julkishallinnon professori Jari Stenvall antaisi ennemmin kunnille lisää vapauksia kuin pakottaisi ne liitoksiin.
Stenvallin mielestä koko kuntauudistuksella ollaan ratkomassa väärää ongelmaa. Hallitus puhuu kuntaliitoksesta niin kuin se olisi uudistuksen päämäärä, vaikka itse asiassa se on keino.
– Siinä mielessä tämä on todella pöljä keskustelu. Meillä on myös lukuisa muu joukko mahdollisuuksia ratkoa kuntia koskevia ongelmia.
Stenvallin mielestä hallitus lähti jo alun perin hakoteille paaluttaessaan kannan, että kuntaliitoksia on saatava vaikka pakolla.
– Näin voimakas kanta johtaa siihen, että toiset osapuolet menevät toiseen ääripäähän. Yleensä tällainen kaksijakoinen ilmapiiri ei johda hyvään lopputulokseen, vaan nyt mitellään vain voimia. Tämä ei ole enää järjen kysymys, tämä on valtakysymys.
Annukka Kantola
Lisää aiheesta keskiviikon Suomenmaassa
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 16.05. 17:02 ”Yhä useampi metsäkone sammutetaan”
- 16.05. 15:57 Keskustan jäsenäänestyksessä 1465 ennakkoääntä
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 16.05. 15:47 Keskusta Turkuun 2014
- 16.05. 12:35 Vetoomus: Puolustusvoimien palvelukeskus Joensuuhun
- 16.05. 06:00 Kansanliike veti Mikko Jämsän keskustaan
- 15.05. 16:38 Kreikka uusiin vaaleihin
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 18.04. 10:08 Keskusta niukasti kakkosena
- 18.04. 12:21 Sirkka-Liisa Anttila vetoaa Elsi Kataiseen
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 18.04. 11:25 Kanerva valittaa hoviin, eduskuntapaikka vaakalaudalla
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan

