Kuntarakennetyöryhmä joutuu ottamaan aikalisän
02.12. 15:57

Henna Virkkunen on joutunut huomaamaan, että kuntarakenteen uudistaminen ei ole niin suoraviivaista puuhaa. Kuva: Jari Laukkanen
Kuntarakenteen uudistamista pohtiva työryhmä ei saa ehdotustaan valmiiksi määräaikaan eli vuodenvaihteeseen mennessä.
Kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) on jatkanut ryhmän työaikaa kuukaudella työn vaativuuden takia.
Työryhmän tehtävänä on valmistella ehdotus Suomen uudeksi kuntarakenteeksi. Ryhmä koostuu virkamiehistä, jotka yrittävät koota ehdotuksen poliittisen keskustelun pohjaksi.
Kuntauudistus on herättänyt kunnissa paljon arvostelua, koska niitä kuullaan vasta ensi vuoden puolella.
Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen pitää kuntarakenneuudistuksen aikataulua erittäin kunnianhimoisena.
– Kuntien kannalta kaikki lykkääntyvä aika on ongelmallista, Kietäväinen sanoo.
Rakennelaki on tarkoitus saada voimaan vuoden 2013 alusta. Kuntaliitto toivoo, että uudistukset laitettaisiin toteen vasta vuonna 2017.
STT-SUOMENMAA
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 16.05. 17:02 ”Yhä useampi metsäkone sammutetaan”
- 16.05. 15:57 Keskustan jäsenäänestyksessä 1465 ennakkoääntä
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 16.05. 15:47 Keskusta Turkuun 2014
- 16.05. 12:35 Vetoomus: Puolustusvoimien palvelukeskus Joensuuhun
- 16.05. 06:00 Kansanliike veti Mikko Jämsän keskustaan
- 15.05. 16:38 Kreikka uusiin vaaleihin
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 18.04. 10:08 Keskusta niukasti kakkosena
- 18.04. 12:21 Sirkka-Liisa Anttila vetoaa Elsi Kataiseen
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 18.04. 11:25 Kanerva valittaa hoviin, eduskuntapaikka vaakalaudalla
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan

