Suomenmaa Facebookissa RSS

Kuittinen aloitti Karjalan Keskustan toiminnanjohtajana

25.08. 12:02

Matti Kuittinen on aloittanut työnsä Keskustan Karjalan piiri ry:n toiminnanjohtajana. Kuittinen valittiin toimeen piirin toiminnanjohtaja Pirjo Leinon siirryttyä eläkkeelle.

 Kuittinen on 28-vuotias yhteiskuntatieteiden maisteri. Hän on työskennellyt aiemmin mm. Maaseudun Sivistysliitossa ja Etelä-Karjalan Keskustanuorissa. Kuittinen näkee eduskuntavaaleihin valmistuvan piirin tilanteen valoisana.

– Etelä-Karjalan keskustalaiset ovat kantaneet hyvin vastuunsa luottamustehtävissään. Minusta Keskustan Karjalan piirissä on hyvä henki ja vaikuttaa siltä, että Karjalan Keskusta-tiimi on valmiina tekemään töitä yhteisen hyvän eteen myös jatkossa, Kuittinen kiteyttää.

– Matti on ollut meillä töissä aikaisemminkin. Hän on nuori, innokas ja olen todella luottavaisin mielin. Uskon, että Matti pärjää oikein hienosti, Keskustan Karjalan piirin puheenjohtaja Ari Torniainen toteaa Kuittisen valinnasta.

SÄÄ
TUOREIMMASSA SENTTERISSÄ