Suomenmaa Facebookissa RSS

Kotoutumislaki sitouttaa

28.02. 16:00

– Uusi kotoutumislaki muuttaa lähes kaikkea, ja toteutettuna se edellyttää monia vaiheita, Astrid Thors sanoo. Kuva: Antti Vierola

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors (ruots.) sanoo, että uuden kotoutumislain tavoite on vastata maahanmuutossa viimeisen 20 vuoden aikana tapahtuneisiin muutoksiin.

Jatkossa kaikki Suomeen muuttavat henkilöt saavat perustietoa yhteiskunnasta ja ohjausta palveluista saadessaan oleskeluluvan tai rekisteröidessään oleskeluoikeutensa.

– Uusi laki edellyttää sitoutumista sekä maahanmuuttajilta että valtiolta, Thors tiivistää.

Kotoutumislaki tulee voimaan 1. syyskuuta 2011.

Aiempi laki luotiin 1990-luvulla, ja sen lähtökohtana olivat maahanmuuttajat, jotka saapuivat Suomeen pakolaisina tai paluumuuttajina. Aiemmin kotouttamispalvelut suunnattiin lähinnä vain työttömille maahanmuuttajataustaisille henkilöille.

Thors piti avauspuheenvuoron maanantaina Helsingissä Osallisena Suomessa -hankkeen käynnistämistilaisuudessa.

Hankkeen kokeilukunnat valittiin helmikuun alussa.

Hankkeeseen osallistuu 10 kokeiluhanketta ja 17 kuntaa. Valitut kunnat ovat seuraavan kahden ja puolen vuoden aikana kehittämässä kotoutumiskoulutuksen uutta mallia, joka on tarkoitus ottaa käyttöön valtakunnallisesti kokoeiluhankkeen päättymisen jälkeen vuonna 2013.

Osallisena Suomessa on yksi suurimmista vireillä olevista maahanmuuttajien kotouttamisen tehostamiseen tähtäävistä hankkeista.

Hanke on käynnistetty sisäasiainministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön, Suomen Kuntaliiton, Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska kulturfondenin yhteistyöllä ja yhteisrahoituksella.

Sisäasiainministeriön kansliapäällikön Ritva Viljasen mielestä hankkeen vahvuus on siinä, että kyseessä on lainsäädäntöhanke.

– Nyt saadaan kotiuttamiselle raamit, Viljanen korosti.

TIMO MIKKILÄ

Suomenmaa/Hki

Aiheesta lisää tiistain Suomenmaassa.

SÄÄ