Korhonen suuntaisi yhteiskunnan tuet perheviljelmille
03.05. 10:50

Maataloustuottajia ei Jarmo Korhosen mielestä pitäisi kannustaa ylisuureen riskinottoon. Kuva: Jari Laukkanen
Keskustan puoluesihteerin Jarmo Korhosen mielestä Suomen maatalous on säilytettävä perheviljelmiin pohjautuvana. Tätä vaatii hänen mukaansa sekä kestävä luonnonvarojen käyttö, maaseudun asuttuna pysyminen, vastuullinen ruokaturvallisuus että tuotannon eettisyys.
– Tämä tarkoittaa, että yhteiskunnan tuet on suunnattava perheviljelmille, Korhonen sanoi Kajaanin Vihreässä vapussa perjantaina.
Korhonen leikkaisi suurimpia tukia ja asettaisi niille tukikaton. Tukikatto on käytössä esimerkiksi Yhdysvalloissa.
Maataloustuottajia ei hänen mielestään pitäisi kannustaa ylisuureen riskinottoon.
– Jo nyt yhden perheen hoidettava navetta voi maksaa yli miljoona euroa. Inhimilliset työmäärään ja jaksamiseen liittyvät riskit yhdessä taloudellisen riskin kanssa ovat tällaisissa tapauksissa suuret.
Korhonen muistutti, että suomalaisen maatalouden ydin on maidontuotanto. Euroopan unionin maitosektori on sekaisin johtuen maitokiintiöiden asteittaisesta poistamisesta.
Ilman tuotannon sääntelyä alalla seuraa viidakon laki. Tällöin pienimmät yritykset häviävät, koska ne eivät kestä hintavaihteluja.
– Kuluttajat eivät tästä sääntelemättömyyden tilasta hyödy, päinvastoin. Maidon tuottajahinta putosi viime vuonna EU:ssa keskimäärin 28 prosenttia, mutta se ei vaikuttanut kuluttajahintoihin juuri ollenkaan.
- 05.02. 08:00 Sosiaalinen media toi uusia vaalityöntekijöitä
- 04.02. 14:52 Urpilaisen kuntakosinta ei riitä Kiviniemelle
- 04.02. 06:00 Heinäpellon tappipojasta presidenttiehdokkaaksi
- 03.02. 15:00 Väyrynen ryhtyy töihin keskittämistä vastaan
- 03.02. 13:09 Poliisijohtaja: Tilanne haastava, ei kriittinen
- 03.02. 09:57 Jäätteenmäki Niinistön takana
- 03.02. 08:35 Pekka ja Sauli ovat median juoksupoikia
- 02.02. 17:07 Kiviniemi lupasi välikysymyksen
- 02.02. 15:52 Perttula patistelee jatkamaan Väyrysen herätystyötä
- 02.02. 12:59 Keskusta rajuna: Hallitus ei kuuntele kuntia tosissaan
- 30.01. 15:00 ”Mummot ovat itkeneet ja rukoilleet”
- 26.01. 11:26 Keskusta kiitti matkalahjalla
- 27.01. 15:34 Saarikko tukee Haavistoa
- 23.01. 10:16 Katainen kosii keskustaa
- 18.01. 10:46 Radio Nova leimasi UKK:n biseksuaaliksi
- 27.01. 13:44 Ministerit ulos kabineteista, keskusta vaatii
- 24.01. 13:14 Manner harkitsee Kiviniemen haastamista
- 26.01. 14:19 YLE: Pekkarista kiinnostaa
- 12.01. 17:09 Kiviniemi: Urpilainen haukkui oman budjettinsa
- 03.02. 08:35 Pekka ja Sauli ovat median juoksupoikia
