Suomenmaa Facebookissa RSS

Sasi: Maailmanvaluutta sadan vuoden kuluttua

06.11. 12:54

Kimmo Sasin mielestä maailmanvaluutta on tällä hetkellä mahdoton ajatus, kun euronkin kanssa on jo suuria hankaluuksia. Kuva: Jari Laukkanen

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) ei sulje pois keskustan presidenttiehdokkaan Paavo Väyrysen ehdotusta koko maailmanvaluutasta.

Ihan realistinen ajatus se ei Sasin mielestä kuitenkaan vielä ole.

– Nyt on yritetty saada eurooppalaista valuuttaa euroa ja voi sanoa, että senkin kanssa meillä on tällä hetkellä hankaluuksia, koska kaikki maat eivät noudata siihen sovittuja sääntöjä. Se, että meillä olisi vielä laajempi valuutta-alue, on aika mahdoton ajatus tässä tilanteessa, Sasi totesi sunnuntaina Suomenmaan Verkkoapilalle.

Sasi ei sulje pois, etteikö sadan vuoden kuluttua voisi olla tilanne, jossa meillä olisi koko maailmanlaajuinen valuutta

Väyrynen ehdotti maailmanvaluuttaa vihreiden puolueristeilyllä lauantaina. Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat verkossa.

Väyrysen mukaan uusi koko maailman yhteisvaluutta pitäisi perustaa kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja maailmanpankin johdolla.

– Hän on siinä oikeassa, että jos joskus tehdään koko maailman kattava valuutta, niin silloin kansainvälinen valuuttarahasto on se, jonka ympärille uusi valuutta rakennettaisiin, Sasi toteaa.

Väyrynen pitää dollaria eräänlaisena maailmanvaluuttana, mutta se ei hänen mielestään vaikeuksineen riitä hillitsemään valuuttojen heilahtelua.

Sasin mielestä dollari on tärkeä valuutta maailmassa, mutta merkittävä valuutta on hänen mukaansa myös euro.

– Jos kehitysmaat olisivat yhteisessä valuutassa, eivätkä kykenisi hallitsemaan sitä, niin ne joutuisivat samaan tilanteeseen missä Kreikka on tänä päivänä, Sasi sanoo.

SEPPO KUISMA

Suomenmaa/Helsinki

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI