Suomenmaa Facebookissa RSS

Keskusta: Kataisen sadan kunnan malli ei pelasta palveluja

01.02. 12:13

Ryhmänjohtaja Kimmo Tiilikaisen mukaan keskusta pelastaa terveyspalveluja tehostamalla yhteistoiminta-alueiden työtä. Kuva: Jari Laukkanen

Keskusta haluaa kuntalaisten palveluihin lisää tehoa terveydenhoidon yhteistoiminta-alueista. Puolueen mielestä hallituksen uusi, noin sataan kuntaan tähtäävä kuntakartta ei pelasta lähipalveluja.

Keskusta tarjoaa iltapäivällä Seinäjoella oman vaihtoehtonsa hallituksen kuntauudistukselle. Puolue vastustaa jyrkästi pakkoliitoksia, joihin se katsoo hallituksen nojaavan uudistussuunnitelmissaan.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen valotti keskustan linjaa lyhyesti Ylen haastattelussa aamulla. Hän totesi, että suurin kysymys kohdistuu terveyspalveluihin.

– Niiden järjestämisessä tarvitaan joka tapauksessa laajaa yhteistyötä, suuria väestöpohjia, ja nykyistä leveämpiä hartioita.

– Mutta ongelma ei poistu piirtämällä kuntarajat uusiksi. Päinvastoin. Suurkuntamalli sotkee toimivat lähipalvelut koulussa, päivähoidossa, teknisellä puolella sekä kuntien kehittämistyön.

Myös hallitus käsittelee iltakoulussaan kuntauudistusta.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) totesi äskettäin Talouselämän haastattelussa. että hallituksen tavoitteena on puristaa kuntamäärä vaalikauden aikana noin sataan. Nyt kuntia on 336.

Keskustan ohella presidenttiehdokas Sauli Niinistö on pitänyt mahdottomana noin nopeaa kuntamäärän leikkausta.

PENTTI MANNINEN

Suomenmaa

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI