Suomenmaa Facebookissa RSS

Keskustan Kalmari: Ei vastikkeetonta rahaa pankeille

24.10. 12:34

Keskustan kansanedustaja Anne Kalmari muistuttaa, ettei pankeille pidä jakaa vastikkeetonta rahaa. Kuva: Jari Laukkanen

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Anne Kalmari vaatii eurooppalaisten pankkien kansallistamista. Päättäjien ei pidä antaa vastikkeetonta rahaa pankeille, Kalmari sanoo.

Kansanedustaja varoittaa, että pahimmillaan pankkien johtoportaan palkkiot sekä omistajien osingot vain kasvavat siitä huolimatta, että he ovat holtittomalla toiminnallaan aiheuttaneet velkakriisin.

EU-maiden johto kokoontuu taas keskiviikkona Brysseliin hakemaan ratkaisua velkakriisiin.

Viikonloppuna saavutettiin osasopu pankkien pääomittamisesta. Vielä pitää päättää, miten pankkien pääomitus ja varavaraisuusasteen nosto hoidetaan. Erityisen toiveikas ratkaisujen löytymisestä on ollut Ranskan presidentti.

Pankkien pääomitus riippuu lopulta Kreikan velkajärjestelyn koosta, huippukokouslähteistä viestitettiin.

Keskustan kansanedustaja Kalmari korostaa, että Suomen on ensisijaisesti syytä pysyä pois pankkien rahoittamisesta.

– Jopa maailman markkinataloushenkisemmässä maassa Yhdysvalloissa vastineena veronmaksajien rahoille ovat osuudet rahoitettavista pankeista, Kalmari muistuttaa.

EU-johtajilta odotetaan päätöksiä, kuinka paljon Kreikan velkoja pitäisi saneerata, miten pidetään pystyssä Kreikalle rahaa lainanneet pankit ja miten väliaikaista kriisirahastoa vahvistetaan niin, että se voisi estää kriisin leviämisen.

Ranskan käsitys oli jo viikonlopun kokousten jälkeen, että EU:n väliaikaisen kriisirahaston kasvattamisesta löytyi periaatetasolla sopu.

Virkamieslähteiden mukaan sopu 440:n miljardin euron rahaston kasvattamisesta on kuitenkin vielä kaukana.

SUOMENMAA, STT

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI